Maailman ahkerimmat kännykän käyttäjät

Taiwan on it-alan edelläkävijä. Nokia kuvaa Taiwanin matkapuhelinmarkkinoita edistyneimmiksi, sillä taiwanilaisilla on eniten kännyköitä maailmassa. Käyttöprosentti nousee yli sadan. Suomessa kännykkää käyttää noin 85 prosenttia.

– Joka kolmannella taiwanilaisella on eri puhelimia eri tarkoituksiin kuten työ- ja viikonloppukäyttöön, sanoo Nokian Taiwanin-markkinointijohtaja Loren Shuster.

Saarivaltioon myydään vuosittain noin kuusi miljoonaa matkapuhelinta. Nokia menetti Taiwanissa Motorolalle markkinajohtajuutensa, jonka se oli saavuttanut 1999.

– Uusilla tuotteillamme meillä on mahdollisuus nousta taas ykkösiksi. Simpukkamalleista kuten 2650:sta odotamme menestystä, sillä Aasiassa myytävistä matkapuhelimista 65 prosenttia on taitettavia.

Taiwanilaiset ottavat ennakkoluulottomasti käyttöön uutta tekniikkaa.

– Täkäläisille pärjäävät tekniikan omaksumisessa ehkä vain japanilaiset ja korealaiset. Se juontaa juurensa jo paikallisista maailman johtavista muistisirujen ja kovalevyjen valmistajista, Shuster muistuttaa.

Taiwanilainen Acer on kivunnut Euroopassa halpojen kannettavien tietokoneidensa ansiosta myydyimmäksi merkiksi ohi HP:n ja Dellin.

Matkapuhelinmerkkejä on Aasiassa noin 60 ja malleja 300.

Taiwanissa ostetaan innokkaasti ulkomaisten valmistajien rajoitettuja painoksia kuten Nokian valkoista tuhat dollaria maksavaa ja nahalla päällystettyä kännykkää, muotiluojien – esimerkiksi Anna Suin – nimellä myytäviä puhelimia tai kultamalleja.

Taiwanin ja Hongkongin markkinat olivat testimarkkinoina, kun muotipuhelimet tuotiin markkinoille.

– Kännykkämerkillä näytetään täällä oma status, Shuster painottaa.

Seuraavan sukupolven matkapuhelinpalvelut avataan Taiwanissa ensi vuoden alussa. Nokia toimittaa verkoista kaksi.

Taiwanilaismarkkinoilla tarvitaan kynällisiä puhelimia kiinankielisten tekstiviestien kirjoittamiseen. Uutta on, että yhä useammin vaaditaan puhelimia, joissa on valmiina wlan-lähiverkon käyttömahdollisuus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    2. 2

      Tulli epäilee suomalaisyritystä törkeästä talousrikoksesta – maksamattomia veroja yli kaksi miljoonaa euroa

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    6. 6

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    9. 9

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    10. 10

      Tappiollinen Snapchat häkellyttää Wall Streetilla – hakee 22 miljardin dollarin markkina-arvoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    8. 8

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    9. 9

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    10. 10

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää