Verkkopalvelun tärkeys kasvaa

Yritysten ylimmät webmasterit löytyvät johdosta

Pohjoismaiset yritykset pärjäävät hyvin kansainvälisessä vertailussa. Ne suuntaavat sanomansa kansainväliselle sijoittajayhteisölle ja kiinnittävät vain suhteellisen vähän huomiota kotimarkkinoihin.

Metsäteollisuusyritys Stora Enso sijoittui toiseksi tämän vuoden Financial Timesin verkkosivuvertailussa, jossa verrattiin 150 suuren eurooppalaisyrityksen sivustoja. Viime vuonna johtaja yhtiön sivut arvioitiin parhaiksi.

Nyt ykköspaikan otti ruotsalainen hygenia- ja pakkaustuotteiden valmistaja SCA, viime vuoden kakkonen.

Nokian sivut rankattiin sijalle 14. Ne nousivat viime vuodesta monta sijaa. TeliaSonera teki huiman hyppäyksen listalla sijalle neljä.

Pääkäyttäjän ehdoilla

Stora Enson taloustiedottamisesta vastaava Ulla Paajanen-Sainio sanoo, että yhtiön verkkopalvelu on rakennettu pääkäyttäjän ääntä kuunnelleen. Pääkäyttäjä on kansainvälinen sijoittaja, osto- ja myyntianalyytikko sekä jossain määrin myös talousjournalisti.

Tänä vuonna palvelun rakenteeseen ei ole koskettu, mutta sisältöä on lisätty. Velkasijoittajat ja kestävän kehityksen sijoittajat ovat saaneet oman omat pikalinkkinsä heitä kiinnostavaan tietoon.

Paajanen-Sainion mukaan yhtiöllä on suunnitelmia yhä laajemmaksi paisuvan palvelun navigaation uudistamiseksi. Hän arvelee, että palvelun nykyiset käyttäjät osaavat navigoida siellä hyvin, mutta uusille käyttäjille tietomassat eivät avaudu riittävän helposti.

Stora Enson sivut julkaistaan vain englanniksi, vaikka yhtiön painettu tiedotemateriaali tuotetaan neljällä kielellä. Tosin myös verkkopalvelussa tiedotteet ovat saatavissa useilla kielillä.

– Yksittäiset käyttäjät eivät ole kyselleet eri kieliversioiden perään, sanoo Paajanen-Sainio.

Hänen mukaansa kieliversioiden lisääminen on myös resurssikysymys. Jos yhtiö avaisi suomenkieliset sivut, täytyisi sen myös tuottaa sivut myös ruotsiksi.

Monta web-sivustoayhteen

Prisma Consultingin Jarmo Kinnula toimii Stora Enson verkkohankkeiden projektipäällikkönä. Hän on ollut mukana kolmivaiheisessa suurremontissa, jossa 19 eri web-sivustoa keskitettiin yhteen. Samaan aikaan kaikkien verkkopalvelun sisältö piti viilata yhden yhteisen brandin mukaiseksi.

Meneillään olevassa kolmannessa vaiheessa palvelun painopistettä siirretään sijoittajaviestinnästä kohti myynnin tukijärjestelmää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    3. 3

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    4. 4

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    7. 7

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    8. 8

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    9. 9

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    10. 10

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    7. 7

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    10. 10

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää