Valikko

Imu kateissa työmarkkinoilta

Tietoalojen kyky luoda uusia työpaikkoja on vain kalpea varjo aiemmista vuosista. Vaikka alan sisällä työllisyydessä on suuria vaihteluja, kunnon vahvaa imua ei löydy enää mistään. Vain ohjelmistotuoteala arvioi ennakkoon lisäävänsä tänä vuonna henkilöstöään jopa viidenneksellä, ja kohta nähdään kuinka kävi.

It-alan työttömyysaste osoittaa päinvastoin olevan kasvussa, Tietotekniikan liiton selvitys osoittaa. Vuoden 2000 jälkeen työttömyys tuplaantui noin neljään prosenttiin, ja nyt heinä-syyskuussa jo 4,4 prosenttiin. Suomen yleinen työttömyysaste oli samaan aikaan noin 7,7 prosenttia, joten ei alan työtilanne ihan kehnossakaan jamassa ole.

Lokakuussa yleinen työttömyysaste oli Tilastokeskuksen mukaan kahdeksan ja vuosi aiemmin 8,3 prosenttia. Myös työministeriö raportoi yleisen työttömyyden lievästi laskeneen.

Puhdasveristen it-ammattilaisten määrä Suomessa on jämähtänyt noin 80 000:een, ja koko ala kasvaa lähinnä vain reuna-alueillaan kuten viestintäpainotteisissa yrityksissä. Alan sisällä työttömyys vaihtelee radikaalisti välillä 0-16 prosenttia.

It-alan työllisyys myös sahaa vuosineljännesten välillä. Vuoden 2003 alkupuoliskolla alan työttömyys oli liiton selvityksen mukaan vain 2,8 prosenttia ja nousi loppuvuonna 4,9 prosenttiin, jolloin koko viime vuoden työttömyysaste laski 3,7 prosenttiin edellisvuoden 4,1 prosentista.

Tietoalojen liiton marraskuisessa selvityksessä alan palveluyritykset joutuvat hintaeroosion vuoksi pitämään henkilökuntansa määrän jatkossa ennallaan.

Suomen Teknologiateollisuus ry ilmoitti lokakuussa, että sen tammi-elokuussa seuraamissa yrityksissä työskenteli 5 000 henkilöä edellisvuotta vähemmän eli kaikkiaan noin 200 000. Yrityksillä ei myöskään ole aikeita lisätä henkilökuntaansa Suomessa ainakaan vuoteen 2007 mennessä.

Kolmessa vuodessa alan suomalaisyritykset ovat kuitenkin perustaneet rajojen ulkopuolelle yli 150 000 uutta työpaikkaa. Suomessa alan yrityksistä on jäämässä eläkkeelle vuoteen 2007 mennessä noin 20 000 henkilöä, ja tämän poistuman yritykset aikovat paikata ja säilyttää Suomessa.

It-alan suomalaisten työpaikkojen tulevaisuus lepää korviemme välissä. Suomen kaltainen korkean elin- ja kustannustason maa ei voi kilpailla hinnalla, vaan tarve on etsittävä jatkuvasta uuden tutkimisesta ja kehittelystä, menosta maailmalle ja nopeasta sopeutumisesta muutokseen.

Suomalainen insinöörityö on jo maailmalla brandi, ja nyt tehtävänä on vain liikkeellä olevan lumipallon vyörytys eteenpäin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tänään se tapahtui: Rantasipiä ei enää ole

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Suomessa aloitti uusi päivittäistavaroiden verkkokauppa

    4. 4

      Osa asunnosta myytiin perhepiiriin – korkein oikeus esti lunastuksen

    5. 5

      Pakkanen huolestuttaa Ranskassa – neuvotaan välttämään pyykinpesua ja tulostamista

    6. 6

      Tuomarit vertasivat Volkswagenia hevosenlihaskandaaliin – määrättiin ostamaan auto takaisin

    7. 7

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    8. 8

      8 ominaisuutta, jotka yhdistävät poikkeuksellisen älykkäitä – kuulutko joukkoon?

    9. 9

      Opi nämä 7 tapaa ja vaikutat muita älykkäämmältä

    10. 10

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    3. 3

      Tänään se tapahtui: Rantasipiä ei enää ole

    4. 4

      Sijoittaja, näistä osakkeista voit odottaa hyviä osinkoja

    5. 5

      Huoltamoketjun johtaja TS:lle: Bernerin liikenneyhtiö ”hullu järjestelmä”

    6. 6

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    7. 7

      Britannian pääministeri paljasti kovan Brexit-linjan

    8. 8

      Yle: Remonttitaidottomat tyhjätaskut pelastivat Juhani Ahon synnyinkodin

    9. 9

      Suomessa aloitti uusi päivittäistavaroiden verkkokauppa

    10. 10

      Osa asunnosta myytiin perhepiiriin – korkein oikeus esti lunastuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    3. 3

      Professori Verkkouutisissa: Työhuonettani siivotaan 7 000 euron palkalla

    4. 4

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    5. 5

      Isot mätkyt – panimopomon mitta täyttyi: ”Onko tässä mitään järkeä”

    6. 6

      Anttilan konkurssi kolahti Hong Kongiin

    7. 7

      Suomalaiset suivaantuivat uuden Kodin1:n hinnoista – ”Jos tilaat 20 eurolla, 59 euron toimituskulut ovat liikaa”

    8. 8

      Tänään se tapahtui: Rantasipiä ei enää ole

    9. 9

      Kahden kastin eläkeläiset: Toisten tulot pomppasivat, toisille 750 euroa kuussa

    10. 10

      Kysely maalaa tylyn kuvan te-toimistoista – ”Työpaikat ovat sellaisia, että niitä ei kukaan huoli”

    11. Näytä lisää