Britannia ja Unkari ajavatkemikaalien yhteisrekisteröintiä

Britannia ja Unkari ehdottavat, että EU:n uusi kemikaalilaki sallisi yrityksille yhteistoiminnan kemikaalien rekisteröinnissä kustannusten säästämiseksi

EU-maiden kauppa- ja teollisuusministerit jauhoivat eilen tuloksetta kilpailukykyneuvostossa Brysselissä EU:n kemikaalilainsäädännön uudistamista, mikä on saanut eurooppalaisen teollisuuden varpailleen sen jouduttua maksumieheksi.

Euroopan komission vuosi takaperin esittämä kemikaalilakipaketti siirtäisi vastuun kemikaalien riskin arvioinnista ja hallinnasta viranomaisilta kemikaaleja valmistaville ja maahantuoville yrityksille.

Yritykset joutuisivat rekisteröimään kemikaalit tietokantaan, jonka ylläpitoa varten perustetaan Helsinkiin EU:n kemikaalivirasto.

Britannia ja Unkari ovat tehneet yritysten kustannuksia säästävän esityksen, jonka tavoitteena on velvoittaa yritykset toimimaan yhteistoiminnassa rekisteröintiä koskevien tietojen hankkimisessa ja toimittamisessa EU:n kemikaalivirastolle. Yritykset joutuisivat toimittamaan virastolle yhdestä aineesta vain yhden tietoaineiston, joka käsittelisi ennen kaikkea aineen haitallisia vaikutuksia terveydelle ja ympäristölle.

Kaikkien yritysten ei siis tarvitsisi osallistua rekisteröintiprosessiin, vaan yritykset voisivat valita joukostaan vaikka yhden edustajansa rekisteröintiprosessiin. Rekisteröintikustannukset jaettaisiin rekisteröijien kesken.

Suuret kemianteollisuusmaat Saksan ja Britannian johdolla pelkäävät kustannuksia, joita aineiden rekisteröinnistä syntyisi teollisuudelle.

EU:n puheenjohtajamaa Hollannin tuoreimman arvion mukaan kemianyrityksille syntyy rekisteröintipakosta neljän miljardin euron lisäkustannukset 11 vuoden aikana. Kun tähän lisätään kemikaalien jatkokäyttäjien kustannukset, päästään 10–12 miljardiin euroon siirtymäkauden aikana.

Pekkarinen tukeeyhteistä rekisteröintiä

Suomen kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) suhtautuu myönteisesti yksi aine ja yksi rekisteröinti -periaatteeseen, koska se voi vahvistaa pk-yritysten toimintamahdollisuuksia.

Pekkarinen pitää tärkeänä, että kustannusten jakamisesta valmisteltaisiin asetukseen tarkat ohjeet, jotka kohtelisivat rekisteröijiä oikeudenmukaisesti.

Komission mielestä yritysten täytyisi pyrkiä ensin yhteisymmärrykseen kustannusten jaosta. Jos sopua ei synny, asetuksessa määriteltäisiin säännöt riitatapauksia varten. Uusien aineiden aikaisemman rekisteröijän pitäisi saada komission ehdotuksen mukaan jokaiselta jälkeen tulevalta rekisteröijältä korvauksen, joka olisi puolet testauskustannuksista.

Pekkarisen mielestä ensin pitäisi kuitenkin varmistaa, että tutkimustiedon jakaminen ei riko kansainvälistä kauppaa sääteleviä WTO-sopimuksia, jotka koskevat esimerkiksi kaupan teknisiä esteitä tai teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaa.

Komissio pelkääkin juridisia ongelmia, joita yhteisestä rekisteröinnistä voisi syntyä. Komission mielestä vain koe-eläimillä tehtyjen tutkimusten tulokset voitaisiin velvoittaa jakamaan samaa ainetta valmistavien ja maahantuovien yritysten kesken, koska eläinkokeiden jakaminen on eläinsuojelun näkökulmasta julkisen edun mukaista. Komissio pelkää, että yritysten välinen yhteistyö rikkoisi paitsi kansainvälisen kaupan niin myös yhteisön säännöksiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    3. 3

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää