Valikko

Eurokorotnousivat – euro pysyi vahvana

Eurokorot nousivat viikon aluksi. Korkomarkkinat heikkenivät, kun Wall Street Journal ennusti EKP:n vihjaavan tulevista koronnostoista torstaisen kokouksensa yhteydessä. Lehden mukaan pankki on aiempaa huolestuneempi kiihtyvästä inflaatiosta kuin vahvasta eurosta tai talouskasvun hidastumisesta. Suomalaisasiantuntija uskoo koronnoston siirtyvän pitkälle ensi vuoden puolelle.

– EKP varoittaa varmasti huolestuneeseen sävyyn inflaatiopeikosta. Markkinaennusteet ensi vuoden inflaatiosta eivät silti ole juuri muuttuneet sitten kesän, ja odotukset koronnostosta ovat siirtyneet syksyn mittaan eteenpäin. EKP ei nosta korkoaan torstaina, eikä ehkä ennen ensi kesääkään, jollei valuuttakursseissa tai öljyn hinnassa nähdä oleellisia muutoksia, OP-ryhmän pääekonomisti Timo Lindholm ennusti.

USA:n keskuspankin Fedin joulukuista koronnostoa pidetään sen sijaan johdannaismarkkinoilla jo lähes varmana. Fed saattaa myös kiristää koronnostotahtiaan, jos USA:n työllisyys jatkoi nousussa marraskuussa. Raportti julkaistaan perjantaina.

Euro liikkui eilen kapeassa putkessa 1,325 dollarin tuntumassa. EKP:n pääjohtaja Jean-Claude Trichet esitti jälleen huolensa vahvasta eurosta. Dollarin tukiostoja ei silti liene lähiaikoina luvassa. Trichet kehotti amerikkalaisia kutistamaan vajeitaan säästämällä enemmän.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    2. 2

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    6. 6

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    7. 7

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    8. 8

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    6. 6

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää