Suomen Asiakastieto sotkettiin luvattaSuomen Omistajatiedon markkinointiin

Kotisivuilla luvatta myös nettilinkit Pankkiyhdistykseen ja Rahoitustarkastukseen

Yritys- ja luottotietoyhtiö Suomen Asiakastieto on närkästynyt siitä, että luottotietopalveluja tarjoava Suomen Omistajatieto kertoo ilman lupaa yhteyksistään Asiakastietoon.

Kotisivuillaan yhtiö kertoo ostaneensa osuuden Asiakastiedosta, ja lisäksi sivuilla on linkki Asiakastiedon nettisivuille ja yhtiön lakimiehen Jouni Muhosen nimi yhteystietoineen.

Sivuilla on luvatta linkit myös Rahoitustarkastuksen ja Suomen Pankkiyhdistyksen kotisivuille.

Asiakastiedolle näkyminen Suomen Omistajatiedon kotisivuilla tuli ikävänä yllätyksenä.

– Asiakastiedolla ei ole mitään yhteyttä Suomen Omistajatietoon. Yhtiömme nimeä sekä kotisivulinkkiä käytetään luvatta, kertoo viestintäpäällikkö Silja Sarkamo Asiakastiedosta

– Kyse on harhaanjohtavasta markkinoinnista, jonka estämiseksi olemme ryhtyneet toimiin, Sarkamo jatkaa.

Omistajatiedon taustalta löytyvä parikymppinen liikemies myöntää, ettei yritys ole pyytänyt Suomen Pankkiyhdistykseltä, Rahoitustarkastukselta eikä Suomen Asiakastiedolta lupaa niiden nimien mainitsemiseen Omistajatiedon kotisivuilla.

– Lupia ei ole kysytty, koska niitä ei tarvita. Ne ovat julkisia tietoja, hän korostaa.

Moni luulluttarjousta laskuksi

Suomen Omistajatieto ilmoittaa olevansa valtakunnan laajuinen omistajahakemisto ja yksilöllinen luottotietopalvelu. Nimi on viime viikkoina osunut monen silmään tarjouskirjeessä, joita se on lähetellyt yrityksille.

Moni on erehtynyt luulemaan niitä laskuiksi ja maksanut. Poliisille on tullut toiminnasta tiedusteluja.

– Kyse on vähintäänkin sopimattomasta markkinointitavasta. Tekijä liikkuu ”harmaalla alueella”, sanoo rikostarkastaja Erkki Vanhanen keskusrikospoliisista.

Liikemies kiistää jyrkästi, että Omistajatiedolta tarjouskirjeen saaneet olisivat maksaneet niitä ”erehdyksessä”.

– Eivät todellakaan. Vain murto-osa on närkästynyt.

Liikemiehen mukaan kyse on normaalista tarjouskirjeestä, johon on liitetty tilisiirto-osa.

– Se ei ole sen enempää laskun näköinen kuin mitä normaali tilisiirto on. Ja kirjeessä luvatut palvelut ovat saatavilla.

Miehen mukaan Omistajatieto on lähettänyt markkinointikirjeitä noin kuukauden ajan. Uusia asiakkaita on tullut hänen mukaansa useita päivässä.

Rikostarkastaja Vanhasen mukaan poliisissa parhaillaan harkitaan, otetaanko aiemminkin samaa markkinointikikkaa käyttäneen liikemiehen toimet tarkasteluun. Poliisi selvitteli tämän liiketoimia viimeksi viime kesänä, mutta tuolloin esitutkintaa ei käynnistetty.

Vanhasen mukaan laskutehtailijoita on tänä syksynä ollut liikkeellä ”riesaksi asti”. Keväällä tutkittu tapaus on nyt johtanut syytteeseen asti ja useita merkittäviä juttuja on selvityksen alla.

– Liikeyritysten ja yhteisöjen kannattaa tarkkailla saapuneita laskuja erityisesti jouluruuhkien aikaan. Tilauslaskuja on tulossa liikenteeseen jopa kymmenentuhannen kappaleen erissä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    3. 3

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    4. 4

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    7. 7

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    8. 8

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää