Valikko

Ulkomaiset yritykset tuovatneljäsosan Lontoon vauraudesta

Nopeasti kasvavat uudet yrityksetpitävät Lontoota sillanpääasemana muualleBritanniaanja Eurooppaan

Yksi seitsemästä lontoolaisesta työskentelee ulkomaalaisen yrityksen palveluksessa.

Kaupunkiin asettuneet ulkomaalaiset yritykset kasvavat nopeasti, palkkaavat hyvin koulutettua työvoimaa ja maksavat keskimääräistä parempia palkkoja. Lontoon vauraudesta neljäsosa syntyy ulkomaalaisten yritysten toimesta.

Tämä kaikki käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta, jossa Lontooseen muuttavia ulkomaisia yrittäjiä avustava toimisto Think London selvittää ulkomailta tulevien yrittäjien vaikutusta kaupungin kehitykseen.

Think London tunnettiin aikaisemmin nimellä London First. Se on toiminut nyt kymmenen vuotta sekä Britannian valtion että lontoolaisten yritysten tuen turvin. Toimisto ei tuota voittoa eikä laskuta palveluistaan.

Ulkomaisilla yrityksillä hurja kasvuvauhti

Viimeisten kymmenen vuoden aikana kaupunkiin saapuneet yritykset ovat kasvaneet keskimäärin 300 prosenttia. Jotkut niistä ovat olleet paikalla jo kymmenen vuotta, mutta jotkut vasta vuoden, pari.

– Vaikka yritykset aloittavat usein hyvin pieninä, niiden kasvuvauhti on ihan toista luokkaa kuin muiden yritysten. Kaikkiaan ne tuovat Lontooseen 38 miljardin punnan (vajaan 60 miljardin euron) edestä lisäarvoa, sanoo Think Londonin toimitusjohtaja Michael Charlton sanoo.

Luku edustaa lähes neljännestä koko kaupungin tuottamasta lisäarvosta. Ulkomaalaiset yritykset ovat myös hyviä veronmaksajia, sillä kaupungin yritystoiminnasta keräämästä veropotista ne tuovat yli kolmanneksen.

– Useimmilla ulkomaalaisilla yrityksillä on selvä kasvusuunnitelma. Lontoo on joko sillanpääasema Eurooppaan tai Britanniaan, Charlton toteaa.

Charltonin mukaan ulkomaalaiset yritykset tuovat mukanaan myönteisen kierteen. Niiden tulo houkuttelee uusia ulkomaalaisia, jotka puolestaan houkuttelevat uusia yrittäjiä.

Kiinan ja Intian yrityksettulossa joukolla

Toistaiseksi amerikkalaiset ovat kaikkien ulkomaalaistilastojen kärjessä, mutta nopeasti kasvavien Kiinan ja Intian yritykset ovat myös löytämässä Lontoon markkinat.

– Kun Intiassa avataan puhelinpalveluyritys, jonne britit ulkoistavat palveluitaan, kyseisen yrityksen täytyy harkita sijoittautumista tänne. Sen täytyy hoitaa oma brittien asiakaspalvelunsa, Charlton sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää