EKP saattaa jo ryhtyä toimiin

Euroopan Keskuspankin johtokunnalla on erinomainen tilaisuus puuttua euron vahvistumiseen ja tukea euroalueen talouksia huomisessa kokouksessaan. Vahvistuva euro on heikentänyt euroalueen viennistä saamaa vetoa ja samalla heikentänyt kalliimman öljyn aiheuttamaa kuluttajahintojen nousua.

Heikentynyt vienti on jo lähes pysäyttänyt euroalueen vielä keväällä kohtalaisen talouskasvun, ja alueen suurimpien talouksien odotukset ovat heikkoja. Yleinen epävarmuus erityisesti työmarkkinoilla on myös vähentänyt kotitalouksien halua ja mahdollisuuksia pitää kulutuskysyntää yllä. Ainoa lohtu on ollut Saksan investointien orastava toipuminen, joka on paikannut viennin nikottelua.

Yhdysvaltojen taloustilanne ja dollarin jatkuvasti pahenevat riskit eivät lupaa nopeaa apua Euroopan viennille. Dollarin epävarmuus myös vahvistaa osaltaan euroa, kun pääoma odottelee tilanteen selkiytymistä mieluummin eurotalletuksissa, jotka tuottavat dollaritalletuksia paremmin selvästi pienemmällä valuutan kurssiriskillä. Venäjän keskuspankin ilmoitus euron lisäämisestä aiemmin dollariin perustuneeseen valuuttakurssitavoitteeseen lisää myös euron kysyntää Itä-Euroopassa. Ukrainan hryvnaa vastaan euro on jo ehtinyt vahvistua parin kuukauden ajan maan poliittisten levottomuuksien kärjistyttyä. Näissä oloissa ei ole mikään yllätys, että rahamarkkinoiden odotukset EKP:n ohjauskoron nostosta ovat jatkuvasti siirtyneet kauemmas ja ovat jo jossakin ensi kesän lopun tienoilla.

EKP:ltä on toistuvasti perätty tukea dollarille. Keskuspankki on kuitenkin tyytynyt tukemaan dollaria lausunnoin, ja euro on viime viikoilla rikkonut ennätyksiä lähes päivittäin. Myös Japanin keskuspankki näyttää tyytyvän välillä jarruttelemaan dollarin luisua uhkauksilla vastatoimista, eikä Kiinakaan aio tukea dollaria antamalla valuuttansa vahvistua nykytasoltaan. Koska keskuspankitkaan eivät kykene loputtomiin kannattelemaan kroonisen kauppa- ja vaihtotasevajeen painamaa dollaria, on dollarin luisun pituus ja syvyys jätetty markkinoiden huomaan. Viime kädessä valuuttakurssit kuitenkin hakevat tason, joka tasoittaa kauppa- ja vaihtotaseet ja niiden perusteella syntyvät pääomavirrat eli Yhdysvaltojen tapauksessa muun maailman halun rahoittaa Yhdysvaltojen vientiä suurempaa tuontia ja valtion ja kotitalouksien velanottoa.

Keskuspankit voivat kuitenkin vaikuttaa valuuttakursseihin suorien tukiostojen lisäksi myös korkotason kautta. Rahamarkkinakorot vaikuttavat lyhyiden talletusten houkuttelevuuteen talletuspääoman turvapaikkana, ja jos ne alenevat, vähenee valuuttavirta talletuksiin ainakin jonkin verran. Korkojen lasku antaa myös yrityksille ja kotitalouksille ainakin hieman psykologista rohkaisua jatkaa ja jopa lisätä investointeja ja kulutusta talouskasvun voimistamiseksi. Euroalueen oman kulutus- ja investointikysynnän lietsominen onkin tarpeen Yhdysvaltojen vedon heikentyessä dollarin mukana.

EKP on perinteisesti välttänyt ohjauskorkojen muutoksia ja pyrkii aina asettamaan korkonsa vakaan hintakehityksen mukaiselle tasolle. Alkukeväästä koron odotettiin yleisesti olevan noususuunnassa, mutta talouskehitys on sittemmin jäänyt selvästi toivottua heikommaksi. Tuore inflaatiotieto osoitti öljyn hinnan inflatorisen vaikutuksen jo heikentyneen, eikä sen vaikutuksesta puhdistettu pohjahintainflaatio ole osoittanut kiihtymisen merkkejä.

Tilanne onkin nyt otollinen EKP:n operaatiolle. Pelkkä keskuspankin julkinen arvio siitä, että ohjauskorko saattaa nousun sijasta laskea kevään aikana, mikäli euro jatkaa nousuaan, saattaa riittää vetämään korkotasoa alemmas ja vähitellen myös hidastamaan euron nousua. Tällainen psykologinen operaatio saattaisi myös riittää ja tehdä itse ohjauskoron alentamisen tarpeettomaksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    3. 3

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    8. 8

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    9. 9

      Helle: Lentolakkoa sovitellaan koko ilta

    10. 10

      Kolumbia tilasi kolikoita Suomesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää