Valikko

IE:n madonluvut

Menneellä viikolla nähtiin harvinainen episodi, kun Suomen valtion korkea viestintäelin, Viestintäviraston tietoturvaryhmä suositti internetin käyttäjiä vaihtamaan Microsoftin Internet Explorer johonkin tietoturvallisempaan selainohjelmaan.

Suositus levisi suomalaisista medioista edelleen maailmalle kulovalkean tavoin. Asia uutisoitiin nopeasti muun muassa Ruotsissa, Ranskassa ja Isossa-Britanniassa. Lisäksi useiden muiden maiden tietoturvaviranomaiset tarkensivat suosituksiaan.

Jo viime kesänä Yhdysvaltain vastaava tietoturvaryhmä suositti niinikään IE:stä luopumista tietoturvasyistä, ja myös Saksan tietoturvaviranomaiset ovat samoilla vesillä.

Viestintävirasto huomautti lisäksi, että edes Service Pack 2 -päivitys ei takaa Windows XP:n käyttäjille täydellistä suojaa - toisin kuin Microsoft itse on vakuuttanut. Viraston suositus käynnisti kulissien takana melkoisen myllytyksen.

Torstaina virasto muutti maanantaista suositustaan ja perusteli tekoa markkinoiden hämmästyksellä ja kummastuksella. Arvion mukaan 90 prosenttia yritysten sisäverkkojen ratkaisuista toimii vain IE-pohjaisesti, joten vaihdos lennosta muihin selaimiin ei vain yksinkertaisesti onnistu. Torstaina myös Microsoft lähetti asiasta tiedotteen, jossa se vakuutti ettei ongelma koske SP2-päivitettyjä XP-koneita.

Osana Windowsia IE onnistui valtaamaan selainohjelmamarkkinat muutamassa vuodessa. Viime vuosituhannen lopun suosikkiselaimen, Netscape Navigatorin markkinaosuus internet-käyttäjien koneissa suli vuoden 2001 kesällä 13:een ja vuotta myöhemmin jo noin 3,5 prosenttiin. Tuolloin nousevilla tähdillä, Mozillalla ja Operalla oli kummallakin vajaan prosentin markkinaosuus.

Nyt IE:n kovin haastaja on Mozillan Firefox. Tähän mennessä lähinnä se on syönyt IE:n markkinaosuuden jo alle 90 prosentin ja nostanut Mozilla-pohjaisten selainten osuuden noin kahdeksaan prosenttiin maailman internet-käyttäjien koneista.

Huolehtiessaan tietoturvasta viranomaiset sohaisevat välillisesti myös sitkeää ja kallista kiistaa selaimen paketoinnista osaksi käyttöjärjestelmää. Koska IE toimitetaan tietyin oletusasetuksin osana Windowsia, sen hyvät ja pahat puolet kertautuvat hetkessä maailman joka kolkkaan. Globalisaatiota tämäkin.

Kun Microsoft ei tunnu pärjäävän kilpajuoksussa krakkeita vastaan ja aiheuttaa sen vuoksi alan viranomaisille, käyttäjistä puhumattakaan, jatkuvaa päänsärkyä, jotain on tehtävä. Kohta vuoden kestäneet kansalliset tietoturvatalkoot ovat alustavien tietojen mukaan parantaneet turvan tasoa, mutta kuten virastonkin kannasta on luettavissa – paljon on työtä jäljellä ja lisää tulee jatkuvasti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    9. 9

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    10. 10

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää