Valikko

Intia-ilmiö leviää ohjelmisto testaukseen

Nyt eletään ohjelmien laadun varmistuksen aikaa

Jos 90-luku oli ohjelmointityön kehityksen vuosikymmen, niin kyllä tämä on laadunvarmistuksen ja testauksen aikaa, toteaa toimitusjohtaja Antti Laine Conformiqistä, joka tuottaa työkaluja ohjelmistotestaukseen.

– Yritykset palkkaavat ja kouluttavat testaajia omaan käyttöönsä yritysten sisällä yhä enemmän, hän jatkaa.

Vuonna 2002 Suomen testauspalveluyritysten liikevaihto oli noin 55 miljoonaa euroa. Ohjelmistotestauslaboratorio Softatestin johtaja Timo Hätinen uskoo testauspalveluiden kasvuun.

– Testauksen tarve kasvaa koko ajan, kun järjestelmät monimutkaistuvat ja laatuvaatimukset kasvavat. Ohjelmistoyritykset haluavat myös erikoistua omaan alaansa. Lisäksi ohjelmien osia hankitaan enemmän alihankintana, jolloin myös ostettujen komponenttien testaus voidaan tehdä yrityksen ulkopuolella.

Suomessa on laskutavasta riippuen 15-20 ohjelmistotestausyritystä, joista osa tarjoaa testausta palveluna, osa tuottaa teknologiaa ohjelmistojen testaukseen. Osa ohjelmistoyrityksistä testaa myös muille yrityksille. Lisäksi Suomessa toimii muutama käytettävyyslaboratorio, joiden tiloja ja välineitä alan yritykset voivat käyttää.

Hätinen uskoo, että pienillä testausyrityksillä on edessään yritysostoja ja fuusioita.

– Olemme nyt kovalla nousukäyrällä. Ala alkoi orastaa neljä-viisi vuotta sitten, ja nyt nousuvaiheelle tyypillisesti yritykset kilpailevat asemista ja toimintatavat ovat vakiintumattomia. Seuraavaksi odotetaan alan kyllästymispistettä, jolloin hyvän markkina-aseman saavuttaneet yritykset korjaavat sadon, Hätinen toteaa.

Laineen mukaan muualla tilanne on sama kuin Suomessa, tietenkin suuremmassa mittakaavassa.

Kiina-ilmiöstä on merkkejä myös ohjelmistotestauksessa. Niin sanottuja massatestauksia eli kokeita, joissa testaaja tarvitsee vain lyhyet ohjeet yksinkertaisten rutiinien tekemiseen, teetetään yhä enemmän halvan työvoiman maissa, esimerkiksi Venäjällä ja Intiassa.

Henkilöstön koulutustarpeen

Laineen mukaan koko ohjelmistotestaus on ollut pitkään paaria-asemassa.

– Ohjelmistokehityksen välineet ja prosessit ovat olleet 5-10 vuotta edellä laadunvarmistusta ja testausta. Nyt on havahduttu ja tajuttu ettei ohjelmistojen laatua paranneta ilman työkaluja.

Vielä viime kesänä ohjelmistoyrityksille tehdystä kyselystä ei arvostus juuri näkynyt, sillä 66 prosentilla ohjelmistoyrityksistä ei vielä ollut testaustyökaluja ja 58 prosenttia ilmoitti, ettei heillä ole tarvetta testaukseen. Hätisen mukaan tämä johtui siitä, että kyselyyn vastanneet olivat pääosin pieniä yrityksiä, joille testausmenetelmät ja -ohjelmistot ovat liian kalliita.

– Testaustyökalun käyttöönotto on oma vaativa projektinsa. Yrityksen pitää löytää oikeat välineet sekä kouluttaa henkilöstöä, Hätinen selittää.

Billgates-vitseilläei enää selviä

Laineen mukaan ohjelmistotestaus on jo arvossaan yrityksissä, joiden tuotteissa ohjelmistot ovat sulautettuna osana järjestelmää, esimerkiksi hisseissä. Asiakkaalle on yhdentekevää onko vika ohjelmistoissa tai mekaniikassa, jos hissi ei kulje.

– Puhtaasti ohjelmistoja toimittavat yritykset sen sijaan ovat tottuneet selviämään billgates-vitseillä kiusallisista asioista, Laine hymähtää.

Kehittyneintä ohjelmistojen laadunvarmistus on aloilla, joilla ei ole sijaa virheille. Pankit ja sijoitusalan yritykset eivät yksinkertaisesti voi hukata miljoonia tietojärjestelmän virheiden takia ja televerkkojen on pysyttävä toiminnassa. Virheettömyyttä tai ainakin täydellistä toimintaa vaaditaan myös ihmisten turvallisuuteen liittyviltä järjestelmiltä, esimerkiksi lentokoneteollisuudessa.

– Tosin jos ajattelee viimeisiä laskeutumisyrityksiä Marsiin, niin eipä sen väen työtä voi kovin korkealle arvostaa, kuittaa Laine.

Testilaboratorioitavuokrataan yrityksille

Ohjelmistotestausyritysten murros vaikuttaa myös Softatestin ja Conformiqin työhön.

Softatest on aiemmin tarjonnut osittain EU-tuen avulla yrityksille ohjelmistotestausta. Kun alan yrityksiä alkaa olla jo muutenkin, Softatest aikoo keskittyä vuokraamaan testilaboratorioitaan yritysten käyttöön. Yhtiöllä on tilat Savonlinnassa, Lahdessa ja viime kesästä lähtien myös Vantaalla. Laboratorioita aiotaan perustaa myös muualle Suomeen.

Conformiq suunnittelee parin vuoden kuluessa laajentuvansa ulkomaille yhteistyöhankkeiden kautta. Laineen mukaan yritys on kehittänyt seuraavan sukupolven testaustyökaluja, joille ei vielä löydy runsaasti kilpailijoita kansainvälisestikään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää