Bitti ja printti samasta putkesta

Vieläkin turhan usein digitaalinen julkaisu ja perinteisemmät paperiversiot tuotetaan erikseen. Rankimmin mennään metsään silloin, kun lähdetään liikkeelle sähköistä versiosta.

Printtiversion alkuperäiselle aineistolle asettamat laatuvaatimukset ovat huomattavasti korkeammat kuin sähköisen version. Printtiversiosta on helppo karsia ylimääräinen pois, jolloin samaa sisältö voi käyttää sähköisissä kanavissa kuten internetissä tai matkapuhelimissa. Toisin päin homma ei todellakaan toimi, mikä johtaa pahimmillaan siihen, että sama työ tehdään kahteen kertaan.

Jotta eri julkaisukanavista saadaan kaikki irti ja vältytään ylimääräiseltä työltä, on jo sisällön tuotantovaiheessa otettava huomioon tulevat käyttöympäristöt. Käytännössä tämä johtaa graafisen alan ja it-alan konvergenssiin.

Uusmediatoimistot ja ohjelmistotalot varmasti hallitsevat viimeisimmät jipot, mutta onko niillä mitään käsitystä sivunvalmistuksesta tai painoprosessista. Hallitsevatko ne tämän kanavan mukaisen sisällön rakentamisen? No eivät.

Tämä on tietenkin painotalojen erikoisosaamista. Lisäksi osaavimmilla painoilla on kokemusta verkkoratkaisujen rakentamisesta ja sähköisen aineiston käsittelystä. Puhumattakaan siitä, että graafisen alan yritykset ovat vuosikymmeniä - jotkut jopa yli sata vuotta - opetelleet sisältöjen jakelua yhdessä asiakkaidensa kanssa.

Käytännössä työ lähtee liikkeelle konsultointiprojektilla, jossa määritellään koko sisältöprosessin kulku. Teknisessä määrittelyssä on ymmärrettävä ja otettava huomioon kaikkien jakelukanavien omat erityispiirteet ja laatuvaatimukset, jotta ratkaisun toteutus palvelee eri julkaisutapoja.

Ei ole millään aikavälillä järkevää työstää aineistoa erikseen verkkoon ja paperille.

Kirjoittaja on Edita Prima Oy:n toimitusjohtaja

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    2. 2

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    3. 3

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Suomen Hoivatilat jätti hakemuksen pörssin päälistalle

    6. 6

      Walking Dead -pelin tehnyt suomalaisyhtiö aikoo listautua pörssiin

    7. 7

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    8. 8

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    9. 9

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    10. 10

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    8. 8

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    9. 9

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    10. 10

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää