Viialan vaneritehtaan ja Suomen Trikoonrakennukset halutaan tuottaviksi

Vuoden vaihteessa tyhjilleen jäävän Viialan vaneritehtaan kiinteistön kohtalo on täysin auki.

Eilen pidetyssä neuvottelussa UPM päätti aloittaa selvitystyön noin 20 000 neliön tehdaskompleksin tulevaisuudesta.

– Mitään päätöstä ei ole vielä mihinkään suuntaan myynnistä, vuokraamisesta tai mistään muustakaan, tehtaanjohtaja Heikki Raunio toteaa.

Yli 130-vuotias tehdasmiljöö on herättänyt kiinnostusta eri puolilla Suomea. Viialan kunta on esitellyt tiloja jo noin kymmenelle yritykselle, joista osa olisi valmis siirtämään nykyiset toimintonsa Viialaan. Kunnanjohtaja Jaana Karrimaan mielestä uusia työpaikkoja kaipaavan kunnan kannalta tämä olisikin ihanteellista, sillä 5 000 asukkaan Viialassa ei oma raha tehtaan elävöittämiseen riitä.

Karrimaa pitää silti mahdollisena, että kunta olisi itsekin osakkaana, jos UPM-Kymmene esimerkiksi perustaa tehdasta varten oman kiinteistöyhtiön. Kunta perustanee itse ensi vuoden aikana seudullisen toimitilayhtiön, jonka kautta vaneritehtaankin käytön kehittäminen olisi mahdollista.

Vaneritehtaan tontilla on Karrimaan mukaan käyttämätöntä rakennusoikeuttakin muutama kymmenen tuhatta neliötä.

Käyttötarkoituksen muutosta alueelle ei näköpiirissä ole, joten esimerkiksi asuntojen rakentaminen on pois suljettu vaihtoehto. Lisäksi tehdasalue vaatisi ympäristön kunnostamista. Ennen vaneritehdasta samalla paikalla ovat toimineet lasitehdas ja saha.

Suomen Trikooremonttiin Tampereella

Tampereen kaupunki on saanut esittelykuntoon Pyynikillä olevan vanhan Suomen Trikoon tehdasalueen kaavamuutoksen. Kyseistä kaavaa on odottanut erityisesti Varma-Sammon omistama Tampereen Kiinteistö Invest Oy.

Yhtiön omistamassa kiinteistössä on tällä hetkellä vuokralla lähes 300 yrittäjää.

– Rakennuksen peruskorjaus alkaa heti, kun kaava on valmis ja sen ikävä puoli on väistämättä vuokran nousu, toimitusjohtaja Matti Viitala toteaa ykskantaan.

Suomen Trikoon tiloissa toimiva yrittäjä Leena Ahonen pitää Kiinteistö Invest Oy:n suunnitelmia uhkana, joka entisestään lisää yritysten vaihtuvuutta Pyynikillä. Itse kaavamuutos koskee vain tehdasalueen käyttötarkoitusta. Alueelle on suunnitteilla lisää asuntoja sekä uutta liike-, palvelu-, kulttuuri- ja tuotantotilaa.

Finlaysonin värjäämölläkohtalonhetket

Kiinteistö Invest jatkaa ensi viikolla neuvotteluja Finlaysonin vanhan värjäämön kohtalosta Tampereen kaupungin kanssa. Vaihtoehtoina ovat nykyisen rakennusluvan mukainen toteutus, jolloin vain vanhin, 1844 rakennettu osa rakennuksesta säilyy, tai koko värjäämörakennuksen säilyttäminen ja sen rinnalle rakentaminen.

– Molemmissa tapauksissa rakennusoikeus on sama. Kaava sallii alueelle 6 800 kerrosneliömetrin rakentamisen, Matti Viitala toteaa.

Värjäämön kohtalosta on kiistelty Tampereella 1990-luvun puolesta välistä lähtien. Rakennuksen omistaa Varma, joka haluaisi Tammerkosken yläjuoksulle kuusikerroksisen vuokratalon. Tamperelaiset ovat nousseet mielenosoituksin suunnitelmia vastaan useasti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      Inflaatio hidastui tammikuussa – puhelimet ja kulutusluotot halpenivat

    7. 7

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Euroministerit koolla – Kreikka vie jälleen päähuomion

    10. 10

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    4. 4

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    9. 9

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    10. 10

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää