Ei tinkimätön sotilas

Itsenäisyyspäivänä kaupat ovat kotimaassa kiinni, mutta Bosniassa majuri Vesa Halinen tekee kiivaasti kauppaa kokonaisesta kaupungista. Hänen on helmikuuhun mennessä ostettava Suomelle Tuzlasta amerikkalaisjoukkojen entisen tukikohdan Camp Eagle Basen 600 rakennusta irtaimistoineen kaikkineen. Sinne majoittuvat suomalaisten vuokralaisiksi EU:n ensimmäisen Bosnia-kriisinhallintaoperaation joukot.

– Jokaiselle esineelle, olkoonpa se sitten huonekalu tai lämpövoimala, määritellään amerikkalaisten kanssa hinta. Ja jokaista tingin alaspäin, Halinen kertoo. Myyjien on ollut välillä vaikea niellä, että Halinen tuntee tarvikkeiden markkina-arvon eikä tyydy maksamaan niistä kuvitteellisen kirjanpitoarvon mukaan. Yhdysvaltain armeijan suurpiirteiset varainhoitotavat ovatkin usein olleet kongressin tutkittavana.

– Me pelaamme pienen maan veronmaksajien rahoilla, joten joka sentille on löydyttävä vastinetta. Teknisesti tämä tukikohta on varmasti kannattava ostos. Rakennustyöt on tehty hyvin ja järjestelmällisesti, Halinen kiittelee.

Itsenäisyyspäivänä hän aikoo yrittää käväistä suomalaisten Bosnia-osaston juhlassa.

– Muulloin taukoja on vain sunnuntaiaamuisin, jolloin amerikkalaisupseerit käyvät kirkossa. Hintojen vääntö jatkuu aamuseitsemästä puolilleöin, Vesa Halinen kertoo. Petri Korhonen

www.mil.fi/rauhanturvaaja

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    5. 5

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    8. 8

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    9. 9

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää