Lidl taipui kertomaan liikevaihtonsa

Halpakauppa Lidlin emoyhtiö Schwarz on nöyrtynyt kritiikin edessä muuttamaan tiedotuspolitiikkaansa. Yhtiö on julkistanut ensimmäistä kertaa liikevaihtonsa ja lupaa pitää ensi vuonna jopa tiedotustilaisuuden.

Koko kaupparyhmän liikevaihdoksi tulee tänä vuonna 36 miljardia euroa. Liikevaihto on noussut kolmessa vuodessa 44 prosenttia, kertoi yrityksen edustaja Hermann Zimmermann viikonloppuna uutistoimisto Reutersille.

Ryhmään kuuluu 2 500 Lidlin lisäksi 450 Kaufland- ja MarktKauf-nimistä isoa markettia sekä 17 tukkumyymälää.

Yhtiön perustaja Dieter Schwarz ja toimitusjohtaja Klaus Gehrig ovat Zimmermannin mukaan päättäneet avoimemmasta linjasta, koska ”tähänastinen politiikka ei ole enää ajanmukaista eikä sovi näin suurelle ja tärkeälle yritykselle.

Yllättävä avomielisyys ei muuta sitä tosiasiaa, että Saksan palvelualojen ammattiliitto Verdiltä on tulossa vielä joulun alla kirja siitä, miten Lidl kohtelee työntekijöitään. Liitto syyttää kauppaketjua ihmisarvojen rikkomisesta.

Marraskuun alussa Lidl sai saksalaisilta tietosuoja- ja ihmisoikeusjärjestöiltä Big Brother -palkinnon ihmisten huonosta kohtelusta. Työntekijöiden vaatekaappeja ja autojen takakontteja pengotaan ja vessassa saa käydä vain tauolla, ne moittivat.

Tsekissä naiset velvoitettiin käyttämään kuukautisten aikaan otsanauhaa, joka osoitti, että heillä on oikeus mennä vessaan myös taukojen välissä. Nauhasta kuitenkin luovuttiin nopeasti asiasta syntyneen kohun vuoksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    10. 10

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää