Valikko

Ydin kateissa

Ulkopolitiikasta on noussut hirvittävä haloo. Presidentin ja hallituksen välille väitetään revenneen armottoman railon, jota tosin edes asianosaiset eivät tunnista.

Kryptisen kiistan kirkkaasta ytimestä löytyvät EU:n yhteiseen armeijaan liitettävät taistelujoukot ja kysymys siitä, pitääkö niiden toiminnalle hakea valtuutus YK:sta vai ei.

Asiasta tuskin päättää Suomen hallitus tai Suomen presidentti.

Asiasta päättää Euroopan unioni, jonka päätöksenteossa Suomi saa nykypolitiikallaan pitää lyhyen kannatuspuheenvuoron.

EU:n taistelujoukot on osa rakenteilla olevaa EU:n yhteistä puolustusta, joka taas perustuu EU:n yhteiseen perustuslakiin.

Kun Suomi ilmoitti hyväksyvänsä EU:n perustuslain, se samalla sitoutui yhteiseen puolustukseen.

Suomi liittoutui.

Suomen liittoutuminen edellyttää kansalliseen lainsäädäntöön muutoksia, muun muassa rauhanturvalain muuttamista.

Tämä ei ole aidosti yllätys kenellekään, paitsi keskustalaiselle Ilkalle, joka jaksaa muistuttaa Suomen sotilaalliseen liittoutumattomuuteen pohjautuvan ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruslinjan nauttivan laajaa kansan luottamusta ja niinpoispäin.

Vuonna 2007 suomalaissotilaiden on astuttava EU:n puolustusriveihin. Kotimaan lainsäädännön olisi hyvä olla tilannetta vastaavalla tasolla, ajoissa.

Sotilaat lähtevät kuitenkin. Pykälät selkeyttävät vastuukysymyksiä, palaavat sotilaat kotiin sitten ramboina, rampoina tai peräti sinkkiarkuissa.

Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko nojaa yhä liittoutumattomuuskäsitteeseen.

Kirjaus on outo. Se ei mitenkään istu yksiin tosiasioiden kanssa.

Kokoomus on tökkinyt hallitusta kiirehtimällä kotimaan lainsäädäntömuutoksia vastaamaan EU:n turvatakuuvelvoitteita.

Keskustameppi Anneli Jäätteenmäen mielestä kokoomuksen pitäisi esittää EU:n perustuslain hylkäämistä, jos EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei miellytä.

Hallituspuolueet ja niiden jäsenet voisivat kuitenkin katsoa peiliin ja toisiinsa: Liittoutumattomuudella elämöijien pitäisi vaatia EU:n perustuslain hylkäämistä tai sitten liittoutumattomuus pitää viivata yli turvallisuuspoliittisesta selonteosta ja hallitusohjelmasta.

Ulko- ja puolustuspolitiikan hahmottamista hankaloittaa se, että meillä siinä häärivät sekä hallitus että presidentti.

Sapluunat sinällään ovat selvät. Tosiasioiden tunnustaminen on vain toisille vielä vaikeampaa kuin toisille, ja kansalle totuuden kertominen on vallankin vaikeaa.

Ellei sitten, pitkästä aikaa, ulkopolitiikalla tehdä sisäpolitiikka.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    10. 10

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää