Valikko

Korko-markkinatjatkoivat vahvistumista

Euroopan pitkät korot jatkoivat valumistaan alemmille tasoille. Perjantaina korkomarkkinat saivat vahvistumissykäyksen, kun USA:sta saatiin odotettua huomattavasti heikommat työllisyysluvut. Korkomarkkinoita tuki myös euron nousu uusiin ennätyksiin.

- Sijoittajat ovat olleet lyhyinä korkosijoituksissa. Kukaan tuskin uskaltaa lähteä myymään vuoden lopussa. Pikemminkin jatketaan salkkujen koostumuksen muuttamista kohti neutraalia, SEB:n analyytikko Jussi Hiljanen totesi.

Hän sanoi, että perjantain työllisyysluvut antoivat lisävauhtia markkinoiden vahvistumiselle.

- Pitkät korot ovat sillä tasolla, että uusia positioita otetaan vastahakoisesti. Kyse on lähinnä siitä, että kun ralli on jatkunut näin kauan, niin kukaan ei uskalla lähteä myymään, hän korosti.

USA:n vaisusta työllisyysraportista huolimatta Hiljanen ennakoi, että Yhdysvaltain keskuspankki nostaa ohjauskorkoaan ensi viikon kokouksessa. Koronnoston suuruudeksi hän arvioi 0,25 prosenttiyksikköä. Tällä hetkellä Fedin ohjauskorko on 2,00 prosenttia.

Eilen julkistettu Saksan rahoitusmaailman talousluottamusta kuvaava Zew-indeksi oli odotettua parempi. USA:n tuottavuuden kasvu oli puolestaan odotettua hitaampaa heinä-syyskuussa tarkistetun tilaston mukaan. Yksikkötyökustannukset nousivat hieman ennakoitua enemmän.

Saksan kahden vuoden lainan korko oli iltapäivällä paikoillaan 2,29 prosentissa. Kymppivuotisen lainan korko oli laskenut yhden korkopisteen 3,70 prosenttiin. Euro liikkui 1,3464 dollarissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    10. 10

      Onko sinulla kodin hätävara?

    11. Näytä lisää

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää