Valikko

Endero kaappasi vetäjän SSH:lta

Uusi toimitusjohtaja Anthony Gyursanszky haluaa nostaa Enderon tunnettuutta

Ohjelmistoyritys Enderon uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty SSH Communicationsin johtoryhmän jäsen Anthony Gyursanszky. 35-vuotias Gyursanszky aloittaa tehtävässään tammikuun lopussa.

Gyursanszkyllä on ohjelmistoalalta ja it-liiketoimintojen johtamisesta yli 10 vuoden kokemus. SSH:ssa hänen vastuualueitaan olivat tuotehallinta, kansainvälinen markkinointi ja liiketoiminnan johtaminen ja kehittäminen. Ennen SSH:ta hän työskenteli F-Securen johtoryhmässä.

Erikoistumista on jatkettava

Enderon vahvuutena Gyursanszky näkee vahvan osaamisen, mikä hänen mukaansa näkyy myös siinä, että asiakastyytyväisyysmittauksissa yritys on saanut huippuarvosanoja.

– Yrityksessä on myös tervettä nöyryyttä. Tulosta ei ole tehty henkseleitä paukutellen, vaan yritystä on rakennettu kovalla puurtamisella, sanoo Gyursanszky.

Tärkeänä tulevaisuuden tehtävänä Gyursanszky näkee Enderon tunnettuuden lisäämisen omassa asiakaskunnassa siten, että liiketoimintaa saadaan kasvatettua myös olemassa olevissa asiakkaissa. Pörssiyhtiöksi Endero on pieni, minkä hän näkee antavan yritykselle erityisiä mahdollisuuksia.

– Yrityksen pieni koko antaa mahdollisuuden nopeaan reagointiin ja integroitumiseen. Enderolla ei ole rasitteenaan ison yrityksen hitautta. Erityisesti yrityksen tunnettavuuden kasvattaminen on valtava mahdollisuus, ja tavoitteeni on nostaa yritys it-johdon tietoisuuteen.

Gyursanszky seuraa tehtävässä toimitusjohtaja Timo Luhtaniemeä. Luhtaniemi on pyytänyt vapautusta toimitusjohtajan tehtävistä jatko-opintojensa takia. Väistyvä toimitusjohtaja näkee yrityksen mahdollisuudet nimenomaan erikoistumisessa.

– Parin vuoden kokemuksella voin sanoa, että Endero on supistanut fokustaan ja erikoistanut erikoistumistaan. Yrityksen repertuaari on silti vieläkin liian leveä. Jos mennään uusille toiminta-alueille, on luovuttava jostakin nykyisestä, toteaa Luhtaniemi.

Luhtaniemen sijaisena on syyskuun alusta toiminut yhtiön varatoimitusjohtaja Virpi Pennanen. Gyursanszkyn tullessa toimitusjohtajaksi Pennanen jatkaa yhtiön varatoimitusjohtajana ja vastaa yhtiön myynnistä ja asiakkuuksista.

Ohjelmistotuotannon asiantuntijapalveluita ja sovellusintegrointia tarjoava Endero on parantanut omavaraisuuttaan ja tulostaan sekä kasvattanut liikevoittoaan viime vuosina. Se on yksi niistä pörssin it-yhtiöistä, jotka alkavat hitaasti päästä jaloilleen.

Heinä-syyskuussa Enderon tulos nousi niukasti voitolliseksi. Kolmen kuukauden liikevaihto nousi 1,2 miljoonaan euroon edellisvuoden vajaasta miljoonasta eurosta. Tammi-syyskuussa liikevaihtoa on kertynyt yhteensä 3,9 miljoonaa euroa eli 26 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    4. 4

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    7. 7

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää