Suomen ip-liikenne kasvaa ennätysvauhtia

Suomalaiset lähettävät kiivaasti ip-paketteja verkossa: ip-liikenne runkoverkoissa onkolminkertaistunutkuluvan vuodenaikana. Kasvu on ollut rajumpaa kuin koskaan aikaisemmin.

Internet -liikennettä kasvattaa laajakaistaliittymien suosio kotitalouksissa ja nopeammat liittymät.

– Lisäksi kuluttajat, jotka vaihtavat soittosarjan kiinteään liittymään, viettävät netissä pidemmän ajan. Kovimmat liikennepiikit osuvat iltayhdeksän ja yhdentoista väliin, arvioi Ficixin puheenjohtaja Jorma Mellin.

Ficix arvioi liikennemäärien kolminkertaistuvan myös ensi vuonna.

Jottei liikenteeseen syntyisi pullonkauloja, Ficix aloittaa ensi vuonna kymmenen gigabitin yhdysliikenneporttien tarjoamisen. Operaattoreista ainakin TeliaSonera, Elisa, Finnet ja Saunalahti tulevat todennäköisesti tarvitsemaan suurempia nopeuksia.

Suomalainen ja eurooppalainen internet-liikenne on kuitenkin pientä verrattuna Aasian ruuhkaisiin ip-valtateihin.

– Koko Euroopan liikennemäärä on sama kuin Singaporessa yhden yhdyskäytävän liikenne, Mellin huomauttaa.

Yhdysliikennekytkinten tekniikkaa on uusittu keskimäärin kolmen vuoden välein. Vuonna 2002 Ficix luopui kahdeksan vuotta aiemmin käyttöönotetusta atm-tekniikasta ja palasi perinteisiin Ethernet-liittymiin. Viime vuonna Espoon Otaniemessä ja Pasilassa sijaitsevat kytkimet päivitettiin tarjoamaan kymmenen gigabitin liittymiä.

Liikenteen määrä ei ole tulevaisuudessa tasaantumassa. Päinvastoin, kun myös 3g-verkoissa liikkuva kuva ja data lisätään liikennemääriin, on jatkossakin edessä tekniikan uusimista.

– Seuraava askel ovat todennäköisesti 40 gigan liittymät, joita on jo kehitteillä, Mellin arvelee.

Tampereen oma liikenne pientä

Vuosi sitten Tampereella avattiin internetin yhdysliikennepiste Tampere region exchange eli tuttavallisemmin Trex.

– Meillä ovat asiakkaina Saunalahti, Tampereen teknillinen yliopisto ja MMD Networks, kertoo Aleksi Suhonen yhdysliikennepisteen omistavasta Axusta. Trexin liikennemäärät eivät päätä huimaa, kytkimen läpi kulkee muutamia megabittejä dataa.

– Tässä on tällainen muna-kana -ilmiö. Pitäisi saada lisää jäseniä, jotta liittymisessä olisi mieltä.

Suhosen mielestä tamperelaiselle yhdysliikennepisteelle on tarvetta.

– Operaattorit käyttävät meitä lähinnä hajauttaakseen liikennemääriään. Toimimme myös yhteyksien varmistuksena. Kun pääkaupunkiseudun sähkökatkos pisti monen operaattorin verkon pimeäksi, liikennöinti Pohjois-Suomessa olisi onnistunut meidän kauttamme.

Ficix on harkinnut myös alueellisten yhdysliikennepisteiden perustamista muun muassa Ouluun.

– Suurin este paikallisten pisteiden perustamiselle on kuitumarkkinan puute. Niitä ei ole oikein muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Ensi vuonna tutkimme liikenneprofiileita maantieteellisesti. Periaatteessahan liikenne kannattaa vaihtaa siellä missä se syntyy. Tampere on kuitenkin liian lähellä tietoliikennemielessä. Helsingin ja Tampereen välillä ei ehdi syntyä merkittävää viivettä.

– Euroopassa alueelliset pisteet ovat aika nuivettuneita, Mellin pohtii.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    3. 3

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    8. 8

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    9. 9

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    10. 10

      Kymmenen syytä ottaa hatkat työpaikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää