Tanskalainen telejätti haukkasi paikan Suomesta

TDC kasvattaa Songista kilpailijaa TeliaSoneralle

Syksyn yritysvaltaus läikyttää Suomen telemarkkinoille uutta kilpailua. Tanskalainen telejätti TDC laajenee Suomeen, kun yhtiö osti Suomessakin toimivan Song Networksin.

– Suomessa Songilla ja TDC:llä on päällekkäistä toimintaa hyvin vähän. Yritysten yhdistyminen tuo meille uusia palveluja. Saamme varmasti TDC:n tuotearkusta jotain, Song Networksin Suomen-toimitusjohtaja Olli Nuuttila sanoo.

– Lisäksi uskon, että TDC-yhdistyminen auttaa myyntiä pohjoismaisille asiakkaille. Kansainvälistyville suomalaisyrityksille Pohjoismaat ja Itämeren piiri ovat usein ensimmäinen alue.

Nuuttila nousi Songin ykkösmieheksi marraskuun lopussa.

TDC nostaa Songin uuteen kokoluokkaan. Tanskalaisyhtiön liikevaihto oli viime vuonna vajaat seitsemän miljardia euroa, yhtiö on siis noin neljänneksen TeliaSoneraa pienempi. TDC voitti tarjouskilpailussa Songista ruotsalaisen Tele2-yhtiön.

Songin tanskalaisemo toimii myös Pohjoismaiden ulkopuolella. TDC Song kilpailee pohjoismaisista yritysasiakkaista erityisesti TeliaSoneran kanssa.

Kaapelia Kiinaan saakka

Song Networks on investoinut noin 800 miljoonaa euroa valokuituverkon rakentamiseen Pohjoismaihin.

– Investoimme Suomeen massiivisesti, kun rakensimme oman valokuiturunkoverkon. Palvelujen hintataso on dramaattisesti laskenut kahden vuoden ajan, mutta se on vain hyvä asia. Se kiihdyttää palvelujen käyttöä. Me viritämme toimintamme sen mukaan, että pärjäämme, Nuuttila sanoo.

Song kävi konkurssin partaalla vuonna 2002. Viime vuonna yhtiö kääntyi kannattavaksi.

Suomessa Song etsii uusia asiakkaita yrityksistä ja julkisesta hallinnosta. TeliaSoneran ja Elisan hallitsemilla markkinoilla julkishallinnon sopimukset ovat vapainta riistaa, sillä hallinto kilpailuttaa telesopimuksensa määräajoin. Syyskuussa Song voitti tarjouskilpailun Espoon kaupungin telepalveluista.

Kuluttajat päätyvät Songin verkkoon, jos käyttävät yhtiöltä kapasiteettia vuokraavan MTV3:n internetyhteyksiä.

Songin verkko ulottuu Pohjoismaiden ulkopuolella internet-liikenteen solmukohtiin Lontooseen, Amsterdamiin ja Hampuriin. Ja keväästä alkaen – Kiinaan.

– Tähän mennessä yhteydet Kaukoitään ovat menneet merikaapelissa Intian valtameren kautta tai Atlantin, USA:n ja Tyynen Valtameren yli tai satelliitteja pitkin. Meidän verkkomme menee Venäjän ja Mongolian läpi Kiinaan. Käytännössä verkko tarkoittaa kahta kaapelia, jotka on kaivettu maanteiden tai rautateiden viereen, Nuuttila selittää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    3. 3

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    4. 4

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    9. 9

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    10. 10

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    3. 3

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    6. 6

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    7. 7

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    10. 10

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää