Valikko

Venäjän talousministeriö alentaaensi vuoden kasvuennustettaan

Kuluvalle vuodelle ennustetaan 6,8 prosentin kasvua

Venäjän finanssiministeri Aleksei Kudrin ei usko maan lähivuosina yltävän enää viime vuosien koviin kasvulukemiin.

– Viimeisten viiden vuoden aikana talous on kasvanut historiallisesti ennennäkemättömän nopeaa vauhtia. Tällaiseen kasvuun on tuskin mahdollista enää päästä seuraavien viiden vuoden sisällä, Kudrin sanoi Moskovassa järjestetyssä talousfoorumissa perjantaina.

Venäjän talous kasvoi viime vuonna 7,3 prosenttia.

Myös Venäjän talousministeriö varoittaa Venäjän kasvun olevan hidastumassa. Ministeriö pienensi äskettäin ensi vuoden kasvuennustettaan puoli prosenttiyksikköä 6,3 prosentista 5,8 prosenttiin. Kuluvalle vuodelle talousministeriö ennustaa vielä 6,8 prosentin kasvua. Kasvuvauhti on kuitenkin selvästi hidastunut toisella vuosipuoliskolla ensimmäiseen verrattuna.

Yritykset pelkäävätverovaateita

Talouskasvun hidastumisen taustalla on varatalousministeri Andrei ?aranovin mukaan muun muassa Venäjän veroviranomaisten toiminta. Liike-elämässä pelätään, että korkeita verovaateita saavat öljy-yhtiö Jukosin ja kännykkäyhtiö Vimpelcomin lisäksi myös muut yritykset. ?aranov varoittaa kasvun voivan tipahtaa lähivuosina jopa kolmeen neljään prosenttiin vuodessa, jos veroihin liittyvä epävarmuus jatkuu.

– Lakeja pitää tietysti noudattaa ja verot maksaa, eikä valtiota voi syyttää siitä, että se vaatii takaisin maksamattomia veroja. Nyt on kuitenkin muodostumassa syylliseksi olettamisen ilmapiiri.

?aranovin mukaan Venäjän suurimmat veronmaksajayritykset miettivät sydän kurkussa, ovatko ne itse tai niiden kumppanit seuraavina viranomaisten verovaatimuslistalla.

Venäjän talousministeri German Gref varoitti jo loppukesällä Venäjän talouskasvun hidastuvan lähivuosina sen vuoksi, että Venäjän öljyputkikapasiteetti ei riitä viemään tarpeeksi öljyä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää