Valikko

Yritykset patistavat EU:taneuvotteluihin Turkin kanssa

Suomalaisyritykset odottavat urakoita jäsenyysneuvottelujen myötä kasvavista avustusohjelmista

Suomalaiset yritykset toivovat, että EU:n johtajat päättävät tällä viikolla jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta Turkin kanssa.

Yrityksiä kiinnostaa 70 miljoonan kuluttajan markkinoiden avautuminen.

Myös liittymisneuvottelujen myötä nopeasti kasvavat EU:n avustusohjelmat houkuttelevat suomalaisyrityksiä.

– Suomalaiset yritykset ovat seuranneet EU:n jäsenyyttä hakeneiden maiden liittymiskehitystä jo pidemmän aikaan. Uusien tehtävien tulo on aina kiinnostavaa, Jaakko Pöyry Infran kaupallinen johtaja Jukka Noponen sanoo.

EU avustaa tänä vuonna Turkkia 250 miljoonalla eurolla. Euroopan komission kaavailujen mukaan liittymisrahaston koko nousisi 300 miljoonaan euroon ensi vuonna, 500 miljoonaan euroon vuonna 2006 ja peräti miljardiin euroon vuonna 2007.

Suurin osa rahoituksesta on menossa Turkin infrastruktuurin kunnostamiseen.

Konsultit liikkeelläensimmäisinä

Johtaja Pentti Kotiranta Finpron hankeneuvontapalveluista sanoo, että Turkin avustusohjelmista ja niihin liittyvistä tarjouskilpailuista ovat olleet tähän mennessä kiinnostuneita lähinnä suomalaiset konsultit.

Muun muassa Helsinki Consulting Group ja Suomen ympäristökeskus Syke ovat jo saaneet toimeksiantoja osana kansainvälistä konsortiota.

– Joidenkin mielestä suomalaisyritykset ovat jo myöhässä. Oma näkemykseni on, että Turkissa riittää vielä tekemistä. Konsulttien ohella suomalaisilla laitetoimittajilla on hyvät mahdollisuudet erityisesti vesi- ja energia-alan hankkeissa ja terveydenhuollossa, Kotiranta luettelee.

Suuri osa EU:n rahoittamien hankkeiden pääurakoitsijoista on turkkilaisia yhtiöitä. Kotirannan mukaan konsulttitöiden ja laitekauppojen saaminen edellyttää läsnäoloa Turkissa ja paikallisten markkinoiden tuntemista.

Kotiranta pelkää, että suurten EU-maiden yritykset hallitsevat Turkissa käynnistyviä urakoita tulevina vuosina.

– Monet hallitukset helpottavat oman maansa yritysten kauppoja liittämällä EU:n rahoituspakettiin omaa lahjarahaa. Suomi ei näin tee, mutta esimerkiksi ulkoministeriön TTT-rahoista (taloudellisen, teollisen ja teknologisen yhteistyön määrärahat) sopisivat hyvin tähän tarkoitukseen, Kotiranta ehdottaa.

EU suosii kansainvälisiä konsortioita

Noponen uskoo, että Jaakko Pöyryllä on hyvät mahdollisuudet päästä mukaan lähivuosien avustushankkeisiin Turkissa. Konserni on tehnyt maassa jo ennestään konsulttitöitä metsä- ja energiasektorilla.

Muun muassa Jaakko Pöyry Groupiin kuuluva itävaltalainen Verbundplan suunnittelee Turkkiin uutta vesivoimaa.

– Verkostoituminen muiden yritysten kanssa on tärkeää, sillä EU suosii selvästi liittoumia. Myös osaamisen pitää olla pikkutarkasti kohdallaan, Noponen evästää.

Noposen mielestä Turkin avustusohjelmiin pääsyä helpottaa, jos yritys on ollut mukana EU:n muissa ohjelmissa, esimerkiksi tänä vuonna unionin jäseniksi tulleissa keskisen Euroopan maissa.

Jotkut suomalaisyritykset ovat kuitenkin tulleet siihen tulokseen, että EU:n tarjouskilpailuihin osallistuminen on liian työlästä ja vie runsaasti aikaa.

– Byrokratia on melkoinen jo ennen kuin projekti pääsee edes liikkeelle. Hankkeen pitää olla todella houkutteleva, että siihen kannattaa yrittää mukaan, aurinkoenergiajärjestelmiä valmistavan Naps Systemsin toimitusjohtaja Timo Rosenlöf sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    4. 4

      Piilotteli miljoonia ja vaati rangaistuksia veronkierrosta – Ranskan entinen budjettiministeri vankilaan

    5. 5

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    6. 6

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    7. 7

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    8. 8

      Bengt Holmström puhui Nobel-tilaisuudessa

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      Lista julki: Näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja hyvä palkka

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    8. 8

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    9. 9

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    10. 10

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää