Valikko

Hys hys

Mainonnan ei aina tarvitse pitää melua itsestään. Monet yritykset luottavat tänä päivänä gerillamarkkinointiin tai vanhaan kunnon viidakkorumpuun.

Muutama viikko sitten eräs tuttuni suositteli minulle uutta ravintolaa, jossa hän oli hiljattain illastanut. Loistava ruoka ja ilmapiiri, joka muistuttaa Lontoon tai New Yorkin trendikkäimmistä paikoista. Päätin oitis mennä kyseiseen ruokalaan sunnuntaibrunssille.

Ongelma oli vain, että kymmenet muutkin olivat päättäneet tehdä samoin. Pöytiin oli viikkojen jonotuslista vain kuukausi avajaisten jälkeen, vaikkei ravintola ollut mainostanut yhdessäkään mediassa tai näkynyt yhdessäkään lehtiartikkelissa.

Sen sijaan henkilökunta oli kutsunut avajaisiin kaverinsa, jotka olivat levittäneet sanaa omille tutuilleen.

Tämäntyyppinen suusta suuhun -mainonta tai sen sukulaiset – gerillamarkkinointi ja virusmarkkinointi – voittavat Ruotsissa puolelleen yhä useampia yrityksiä.

– Esimerkiksi elokuva Blair Witch Project levisi aikoinaan internetissä filminpätkinä. Ihmiset ihmettelivät, mitä ne olivat, ja lähettivät toisilleen. Tänään suuret filmiyhtiöt tuottavat internetiin suunniteltuja filminpätkiä, joita ne lähettävät ympäriinsä, sanoo gerillamarkkinointiin erikoistuneen göteborgilaismainostoimisto Miamin osakas Fredrik Olsson.

Viidakkorumpu, gerillamarkkinointi ja virusmarkkinointi ovat kaikki saman ilmiön eri versioita. Gerillamarkkinoinnilla tarkoitetaan muun muassa odottamattomia tempauksia eri puolella kaupunkia, virusmarkkinoinnissa sanaa levitetään sähköpostin tai internetin kautta.

Kaikissa on kysymys massiivisten mainoskampanjoiden välttämisestä. Ihmisten uskotaan kyllästyneen perinteiseen markkinointiin, ja sen vaikutusta epäillään.

– Gerillamarkkinoinnin suurin etu on, että se kohtaa ihmisen yllättävällä tavalla ja yllättävässä paikassa. Jos matkustat vaikkapa metrolla Lidingöstä Tukholman keskustaan, opit pian tietämään, missä ulkomainokset ovat. Kun katsot televisiota, odotat paria mainoskatkoa tunnissa. Me olemme täysin vakuuttuneita siitä, että ihmiset muistavat paremmin, jos heidät yllätetään, sanoo Olsson.

Suusta suuhun -metodi ja gerillamarkkinointi tuntuvat sopivan hyvin tuotteille ja yrityksille, jotka tavoittelevat kapeaa kohderyhmää ja eksklusiivisuuden leimaa. Massoille suunnattuja tuotteita sen sijaan markkinoidaan luultavasti tehokkaammin perinteisin keinoin.

Olssonin mielestä gerillamarkkinointi, johon liittyy usein humoristinen ote, sopii erityisesti haastajille.

– Markkinajohtajat ovat usein tarkkoja asemiensa säilyttämisestä. Mutta markkinoiden kakkonen tai kolmonen ovat taipuvaisempia erottumaan joukosta, hän sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    3. 3

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    9. 9

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    10. 10

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    7. 7

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    8. 8

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää