Kiista luottoluokituksestaetenee oikeusjutuksi

SuomenAsiakastietojoutuuvastaamaansyytteeseenlainvastaisestaluokituksesta

Kiista yritysten luottotietojen luokituksesta etenee raastupaan. Luottotietoyhtiö Suomen Asiakastieto on saanut haasteen lainvastaisten menetelmien käytöstä maansiirtoyhtiö Reidoksen luokituksessa.

Yhtiö on käyttänyt riidanalaisia menetelmiä myös muiden yritysten luokituksessa. Reidoksen edustaja odottaakin, että asia laajenee.

Helsingin kihlakunnan syyttäjä Annika Zilliacus on tehnyt haastehakemuksen henkilörekisteririkoksesta.

Asiaan liittyy myös se, että Suomen Asiakastieto antoi Reidokselle keskinkertaisen arvosanan tuoreiden tilinpäätöstietojen puuttumisen takia.

Reidoksen työntekijän Jukka Lehtosen yritys teki konkurssin kymmenisen vuotta sitten. Lehtosen mukaan Suomen Asiakastieto on käyttänyt luottoluokituksessa hyväksi perusteetta hänen vanhaa taustaansa. Lehtonen ei omista Reidosta, vaan on hallituksen varajäsen.

Reidoksen mukaan Suomen Asiakastieto on myynyt virheellistä ja valheellista tietoa yhtiöstä. Vuoden 2002 lopulla Reidoksen luokituksena oli keskimmäinen arvosana RL3, mikä tarkoittaa kohtalaista riskiä. Reidoksen mukaan arvosanan olisi pitänyt olla kiitettävä.

– Luokitussäännöt eivät ole nojanneet mihinkään lakiin. Suomen Asiakastieto on nostanut itsensä lain yläpuolelle, sanoo Lehtonen.

Juttu voi paisua Reidoksen syytteen pohjalta laajaksi. Lehtonen odottaa, että luottolaitosyritykset saavat jatkossa kymmeniä haasteita oikeuteen väärien luokitusten tekemisestä. Reittausyhtiöt ovat olleet ankaria luokituksen teossa, jos käytössä ei ole ollut tuoreita tilinpäätöstietoja.

Asiakastiedon toimitusjohtajan Mikko Parjanteen mukaan Reidoksen luokitukseen vaikutti Lehtosen henkilötietojen lisäksi erityisesti se, että käytössä ei ollut ajan tasalla olevia tilinpäätöstietoja yhtiöstä.

Kymmenettuhannet osakeyhtiöt ovat jättäneet tilinpäätöstiedot toimittamatta kaupparekisteriin.

– Tämä (luokitus vanhojen tietojen nojalla) on väärin myös niitä kohtaan, jotka luulevat ostavansa faktaa, mutta jotka ostavat Topeliusta, sanoo Lehtonen.

Reidoksenluokitus parani

Lain mukaan tilinpäätöstiedot pitää julkistaa. Reidoksen mukaan yhtiö ei aikanaan toimittanut tuoreita tietoja siksi, että kilpailijat olisivat päässeet näkemään kaupparekisteristä esimerkiksi liiketoiminnan kannalta arkaluontoisia asioita ja katteita.

Reidos toimitti kaupparekisteriin myöhemmin ajan tasalla olevat tilinpäätöstiedot. Sen jälkeen Asiakastieto muutti Reidoksen luokitukseksi RL1, mikä tarkoittaa erittäin pientä riskiä. Yhtiö on siis poikkeuksellisen hyväkuntoinen.

Luottoluokituksilla on suuri merkitys, sillä niillä on vaikutusta esimerkiksi tarjouskilpailussa. Reittaus vaikuttaa myös yrityksille myönnettyjen luottojen hintaan ja saantiin.

Poliisille tehdyn selvityspyynnön mukaan on perusteltua aihetta olettaa, että Suomen Asiakastieto on vahingoittanut Reidoksen toimintaa sekä loukannut yrityksen ja sen omistajan mainetta.

Reidoksen mukaan Suomen Asiakastieto on aiheuttanut yhtiölle tappioita. Reidos on vaatinut Asiakastiedolta korvauksia, mutta luottotietoyhtiö on kieltäytynyt maksamasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    2. 2

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    3. 3

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    4. 4

      Lapsi hoitoon viimeistään 1,5-vuotiaana, isälle 6 kk vapaa – näin EK uudistaisi perhevapaita

    5. 5

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    6. 6

      Liv-, Jim- ja Hero-kanavien lähetykset eivät pimene Soneran verkossa

    7. 7

      Berner: Seuraavan sukupolven 5G-verkot voivat tuoda Suomeen uusia operaattoreita

    8. 8

      Postin liiketulos heikkeni – ”Haemme uutta kasvua elintarvikkeiden kuljetuksesta”

    9. 9

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    10. 10

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää