Euronext kilpailee taas Deutsche Börsen kanssaLontoon pörssistä

London Stock Exchange seuraa Cityn pankkeja ulkomaalaisomistukseen

Jos ja kun Lontoon pörssi siirtyy ulkomaalaiseen omistukseen, se seuraa vain pitkää jatkumoa, jossa useimmat Cityn rahalaitokset ja markkinapaikat ovat löytäneet itselleen entistä ehommat omistajat maan rajojen ulkopuolelta. Vaikka London Stock Exchangen (LSE) fuusiokuvioihin voikin liittyä dramatiikkaa, kehitys sinänsä ei nosta pintaan suuria kansallistunteita.

Hollannin, Belgian ja Ranskan pörssi, Euronext, ilmoitti eilen halunsa liittää Lontoon pörssi osaksi ryhmää, johon kuuluu jo entuudestaan Lontoon johdannaispörssi, Liffe.

Lontoon pörssin omistustaistelun ainekset alkavat olla kasassa, sillä Euronextin tarjous sotkee jo käynnissä olevia Lontoon pörssin ja frankfurtilaisen Deutsche Börsen yhdistymisneuvotteluja.

Lontoon pörssin mukaan Euronextin yhteydenotto oli vasta alustava, eikä siihen vielä tarvitse vastata. Tällä viikolla LSE:n toimitusjohtaja Clara Furse tapaa kuitenkin Euronextin toimitusjohtajan Jean-François Théodoren.

Saksalaistarjousoli liian pieni

Deutsche Börse tarjosi aikaisemmin tässä kuussa liki pari miljardia euroa Lontoon pörssistä, mutta sen tarjous oli lontoolaisten mielestä liian pieni. Yhteistyöstä LSE ei kuitenkaan kieltäytynyt, kunhan taloudelliset näkemykset saadaan viilattua tyydyttävämmiksi.

Lontoo ja Frankfurt ovat yrittäneet yhdistymistä aikaisemminkin. Vuonna 2000 kuviota sotkemaan ilmaantui ruotsalainen OM Gruppen, joka oli lontoolaisille mitä vastenmielisin kumppani. Lopulta Lontoon pörssin jäsenet torjuivat molemmat kilpakosijat sekä viime metreillä kiinnostuksensa ilmaisseen Euronextin.

Ainakin toistaiseksi Lontoon pörssillä näyttää olevan yhdistymishaluja, kunhan hinta vain sattuu kohdalleen. Valtaa pörssissä pitävät nykyisin suursijoittajat, joiden päätöksissä rahalliset edut painavat enemmän kuin tunteet.

Maailman kauppapaikka

Lontoon City on saarivaltion vähiten brittiläinen paikka. Mikäli ei tietäisi olevansa Lontoossa, sen instituutioiden listasta ei voisi päätellä, missä päin maailmaa neliömaili sijaitsee.

Tunnetuimmista investointipankeista tai välittäjistä enää NM Rothschild on brittiläinen, mutta sekin on muodollisesti sveitsiläisen säätiön omistuksessa. Pörssivälittäjä Cazenove on parhaillaan siirtymässä amerikkalaisen JP Morganin haltuun.

Vielä 20 vuotta sitten kaikki oli toisin. Cityä hallitsivat sittemmin saksalaistuneet Morgan Grenfell (nykyomistaja Deutsche Bank) ja Kleinwort Benson (nyk. Dresdner Kleinwort Wasserstein) sekä amerikkalaistuneet Schroders (Citigroup), Robert Fleming (JP Morgan) ja Smith New Court (Merrill Lynch).

Hollantilainen ABN Amro nappasi surullisenkuuluisan Baringsin ja Hoare Govettin. Sveitsiläinen UBS onnistui saamaan yhden nimekkäimmistä tekijöistä, SG Warburgin. Ranskalainen Societe Generale vei Hambrosin. Eteläafrikkalaisen Investecin hallussa on pari pienempää investointipankkia.

Sanomalehti Independent on Sundayn mukaan kymmeniä peribrittiläisiä instituutioita on siirtynyt ulkomaalaisomistukseen sen jälkeen, kun se tuli mahdolliseksi 1980-luvun loppupuolella.

Nyt on pörssin vuoro. Kyse on vain siitä, kenen kanssa ja milloin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Kommentti: EK mullisti Suomen – ja antoi ”syötön Sdp:n lapaan”

    10. 10

      34 miljoonan euron karkkikauppa: Candyking sai uuden omistajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää