Valikko

Nokia irtisanomassa jopa 250 Suomessa

Nokian multimedia-toimialaryhmä tarkistaa tuotevalikoimaa ja irtisanoo työntekijöitä. Nokian mukaan Suomessa vähennysten määrän odotetaan olevan enintään 250 henkilöä. Lopullinen määrä täsmentyy henkilöstön kanssa aloitettavien yhteistoimintaneuvottelujen päättymisen jälkeen.
Nokian mukaan päätös liittyy yhtiön marraskuussa julkistamaan tavoitteeseen tehostaa tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa yhtiössä. Nokia on ilmoittanut pyrkivänsä tuotekehityskuluissa 9-10 prosenttiin liikevaihdosta vuoden 2006 loppuun mennessä.

Multimedia on tässä yhteydessä tarkistanut tulevaa tuotevalikoimaansa ja tehostanut eri yksiköidensä toimintoja. Muutosohjelma on globaali, mutta sillä odotetaan olevan suurimmat henkilöstövaikutukset Saksassa ja Suomessa, arvioidaan Nokiasta.

- Henkilöstön vähentäminen on aina erittäin vaikea päätös. Suunnitelluilla toimenpiteillä pystymme kuitenkin varmistamaan liiketoimintamme kannattavan kasvun uhraamatta tulevaisuuden mahdollisuuksia, toteaa Nokian Multimedia-toimialaryhmän johtaja Anssi Vanjoki.

- Multimedia-strategiamme ei muutu. Panostamme erityisesti älykkäisiin imaging-laitteisiin keskittyvään liiketoimintaan. Peli-, musiikki- ja media -liiketoiminnat ovat varhaisemmassa kehitysvaiheessa, ja uskomme vahvasti myös näiden toimialojen kasvumahdollisuuksiin.

Nokian mukaan suunnitellut vähennykset toteutetaan vähitellen vuoden 2005 aikana. Mahdollisimman monelle henkilölle pyritään löytämään yt-neuvotteluissa ja yhteistyössä henkilöstön kanssa korvaavia tehtäviä Nokian muista yksiköistä, yhtiöstä huomautetaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    10. 10

      Onko sinulla kodin hätävara?

    11. Näytä lisää

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää