Valikko

Sony Ericsson avaa tulosrumban

Japanilais-ruotsalainen Sony Ericsson aloittaa tänä aamuna matkapuhelinten valmistajien tuloskimaran. Eräät ruotsalaiset analyytikot hieman epäilevät yhtiön menestystä joulusesongin aikana, vaikka yleisesti ottaen neljäs neljännes oli laitevalmistajille hyvä.
Eräs uutistoimisto Direktin haastattelema analyytikko arvelee, että Sony Ericssonille on voinut olla vaikeaa ainakaan kohottaa markkinaosuuksiaan loppuvuonna, sillä joulukaupassa myydyt matkapuhelimet ovat tyypillisesti halvemman hintaluokan laitteita.

Myös Redeyen analyytikko Urban Ekelund odottaa Sony Ericssonin kertovan odotuksia hienoisesti heikommin sujuneesta joulukaupasta.

- Uskomme, että kuluttajat käyttivät joulusesongin aikana rahaa esimerkiksi MP3-soittimiin, ja tämä on voinut nakertaa kännykkävalmistajien ja -kauppiaiden tuloja, Ekelund perustelee Dagens Industrissa.

Analyytikot odottavat Sony Ericssonilta keskimäärin 165 miljoonan euron tulosta neljänneltä kvartaalilta. Vuosi sitten tulos ennen veroja oli 46 miljoonaa euroa, joten parempaan suuntaan yhtiö on menossa.

Viime vuoden heinä-syyskuussa tulos oli 136 miljoonaa euroa.

Myynniksi analyytikot ennustavat 1 923 miljoonaa euroa, kun se kolmannella neljänneksellä oli 1 678 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin loka-jouluussa Sony Ericssonin myynti oli 1 437 miljoonaa euroa.

SME Direkt odottaa Sony Ericssonin toimittaneen loka-joulukuussa 12,5 miljoonaa kännykkää, jolla irtoaa 6,8 prosentin markkinaosuus maailmassa. Koko matkapuhelinmarkkinan kooksi SME Direkt laskee 186 miljoonaa kännykkää neljännellä neljänneksellä.

Sony Ericsson on itse ennustanut viime vuoden kännykkämarkkinan kooksi ainakin 600 miljoonaa päätelaitetta.

Yhtiö kertoo tuloksestaan tänä aamuna kello 9:30 Suomen aikaa. Amerikkalainen Motorola julkistaa tuloksensa tänään New Yorkin pörssin sulkeuduttua. Eteläkorealainen Samsung kertoi ennakkotietoja jo viime perjantaina.

Markkinajohtaja Nokia julkistaa omat lukunsa viikon päästä torstaina 27. tammikuuta.



Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    7. 7

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    8. 8

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      AL: Tamperelaisen kerrostalon betoni liian haurasta – parissa viikossa tiedetään, miten käy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää