Maailmanlaajuinen Experian-konserni Suomeen

Maailman johtava asiakastiedon asiantuntijayritys Experian Ltd. on rantautunut Suomeen hankkimalla MarknadsAnalys Finland Oy:n koko osakekannan. Yhtiön nimi muuttui kaupan myötä Experian Oy:ksi.
Experian vahvisti samalla asemiaan muissakin Pohjoismaissa, sillä konserni hankki omistukseensa myös MarknadsAnalys AB:n Ruotsissa ja Segmenta AS:n Norjassa.

Experianin ja MarknadsAnalys Finland Oy:n yhteistyö alkoi 1996, jolloin MarknadsAnalys toi Suomen markkinoille Mosaic-tuotemerkin alla Experianin analyyttisiä ohjelmistoja ja kotitalousluokituksen, jota käytetään esimerkiksi markkinoinnin kohdistamisen ja liikepaikkasuunnittelun apuna.

- Liikevaihtomme on viime vuosina kehittynyt voimakkaasti, ja nyt voimme lisätä vauhtia laajentamalla tuote- ja palveluvalikoimaamme, taustoittaa Experian Oy:n toimitusjohtaja Juhani Kiiskinen yrityskauppaa.

Experian-konserni vahvistaa asemiaan Suomessa myös toisella rintamalla, sillä Experian-Scorex -liiketoimintayksikön palvelut avattiin Helsingissä elokuussa 2004.

Experian-Scorex on luottoriskien analysointiin ja asiakkuuksien hallintaan erikoistunut yksikkö, joka on tehnyt yhteistyötä suomalaisten yritysten kanssa jo vuodesta 1986. Paikallisen toimiston avaamisella Experian-Scorex tähtää nykyisten asiakkaiden palvelun parantamiseen ja liiketoiminnan kasvattamiseen Suomessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    3. 3

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    9. 9

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    10. 10

      Frankfurtin ja Lontoon pörssien yhdistyminen uhkaa kaatua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää