Valikko

Telesten tulos ja liikevaihto kasvoivat selvästi viime vuonna

Teknologiakonserni Teleste Oyj:n tulos ja liikevaihto kasvoivat selvästi viime vuonna. Tulos ennen satunnaisia eriä nousi 5,1 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 1,5 miljoonasta eurosta ja liikevaihto kasvoi 12 miljoonalla eurolla 66,2 miljoonaan euroon.
Yhtiön hallitus esittää 0,12 euron osinkoa osakkeelta, kun vuotta aiemmin sitä maksettiin 0,08 euroa osakkeelta.

Osaksi tuloksen ja liikevaihdon nousu johtui norjalaisen Flomatikin ostosta heinäkuun alussa. Flomatikin vaikutus liikevaihtoon oli kuusi miljoonaa ja tulokseen miljoona euroa.

Teleste arvioi päätoimialansa eli Broadband Cable Netwoksin asiakaskunnan taloudellisen tilanteen parantuneen. Video Networks -liiketoiminta-alueen taloudellinen ympäristö on pysynyt sen sijaan haasteellisena.

- Telesten lisääntynyt tuote- ja palvelutarjonta, joustavat tuoteratkaisut, logistiikan parantuminen ja paikallinen läsnäolo useassa maassa varmistivat Broadband Cable Networksin vahvan kasvun vuoden 2004 aikana, yhtiö arvioi tilinpäätöstiedotteessaan.

Rahavirta loka-joulukuussa selkeästi positiiviseksi

Kannattava kasvu ja prosessien tehostuminen palauttivat Telesten mukaan liiketoiminnan rahavirran loka-joulukuussa selkeästi positiiviseksi 6,3 miljoonaan euroon. Vuotta aiemmin rahavirta oli 3,9 miljoonaa euroa. Koko viime vuoden liiketoiminnan rahavirta laski 6,9 miljoonaan euroon edellisvuoden 9,6 miljoonasta eurosta.

Loka-joulukuun liikevaihto kasvoi 23,4 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 16,7 miljoonasta eurosta ja liiketulos parani 2,9 miljoonaan vertailujakson 0,5 miljoonasta eurosta. Jos kuluksi kirjattua toiminnanohjausjärjestelmää ei otetaan huomioon, vuoden 2003 loka-joulukuun liiketulos oli 1,5 miljoonaa euroa.

Teleste arvioi Broadband Cable Networksin markkinoiden kehittyvän suotuisasti tänä vuonna. Video Networksin osalta yhtiö uskoo erityisesti kokonaisvaltaisten verkonhallintaprojektien edelleen lisääntyvän.

- Markkinoiden elpyminen, vahva paikallinen läsnäolo lähellä asiakasta,Telesten tuote- ja palvelutarjonnan laajentuminen, prosessien jatkuva parantaminen ja Kiinan hankintakanavien hyödyntäminen kilpailukyvyn parantamiseksi luovat edellytykset Telesten kannattavalle kasvulle myös vuonna 2005, yhtiö arvio tilinpäätöstiedotteessaan.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    7. 7

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    8. 8

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    9. 9

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    10. 10

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää