Elektrobitin tulos parani selvästi loka-joulukuussa ja koko viime vuonna

Elektroniikan sopimustuotekehitystä ja automaatiojärjestelmiä tuottavan Elektrobitin tulos parani selvästi vuoden viimeisellä neljänneksellä ja koko viime vuonna. Yhtiö aikoo jakaa osinkoa 0,01 euroa osakkeelta.
Konsernin tulos ennen satunnaisia eriä koheni 10,5 miljoonaan euroon loka-joulukuussa, kun se vuotta aikaisemmin oli 4,8 miljoonaa euroa. Liikevoitto kasvoi lähes 79 prosenttia 10,4 miljoonaan euroon. Liikevaihto kasvoi 39 prosenttia 60,2 miljoonaan euroon. Sekä testaus-, sopimustuotekehitys- että automaatiojärjestelmien liikevaihto kasvoi edellisvuodesta, mutta nousua oli erityisesti testauksessa, Taloussanomat kertoo verkossa.

Koko viime vuonna tulos ennen satunnaisia eriä koheni 32,9 miljoonaan euroon edellisvuoden 13,8 miljoonasta eurosta. Liikevoitto parani noin 107 prosenttia 33,2 miljoonaan euroon. Tulos osaketta kohti nousi 0,04 euroon 0,01 eurosta. Liikevaihto kasvoi 54 prosenttia 202,6 miljoonaan euroon.

- Liiketoimintaympäristö on säilynyt haasteellisena, koska ennustettavissa oleva jakso on lyhyt. Maailmanlaajuisten matkaviestinmarkkinoiden myyntivolyymi kasvoi viime vuoden aikana noin 29 prosenttia. Kasvun ennakoidaan hidastuvan tänä vuonna 10 prosentin tasolla. Samanaikainen matkaviestinten keskihinnan laskukehitys ja tuotteiden markkinoille tulon nopeuttaminen asettavat haasteita tuotekehityksen tehokkuuden parantamiselle. Uusien toimijoiden määrä matkaviestinalalla sekä matkaviestinten mallien ja variaatioiden määrä kasvoi edelleen viime vuoden aikana, Elektrobit kertoo tilinpäätöstiedotteessaan.

Elektrobit arvioi liiketoimintaympäristön säilyvän kuluvan vuoden ajan samankaltaisena kuin viime vuonna. Yhtiön mukaan vuosineljännesten välillä tulee edelleenkin olemaan suuria vaihteluja. Elektrobit ennakoi aiemmin ilmoitetun mukaisesti liikevaihdon ja liikevoiton kertymän painottuvan toiselle vuosipuoliskolle viime vuotta voimakkaammin. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhtiö odottaa liikevaihdon olevan selvästi korkeammalla tasolla kuin vuotta aiemmin, kun taas liikevoiton arvioidaan olevan jonkin verran alemmalla tasolla.

Elektrobit tavoittelee tänä vuonna maltillista liikevaihdon kasvua sekä hyvän kannattavuustason ja taseaseman säilyttämistä. Koko vuoden liikevoiton yhtiö ennakoi olevan viime vuoden alapuolella.

Elektrobit julkisti tulostietonsa päivää ennakoitua aiemmin, sillä viime vuoden liikevaihtoa ja henkilöstömäärää koskevat tiedot livahtivat ajastusvirheen vuoksi yhtiön nettisivuille jo eilen. Kaupankäynti yhtiön osakkeella keskeytettiin aamulla, kunnes tulostiedot julkistettiin iltapäivällä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    3. 3

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    7. 7

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    8. 8

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    9. 9

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    10. 10

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    6. 6

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    9. 9

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    10. 10

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää