Ricoh tulostaa rahaa viivan alle

Japanin toiseksi suurin toimistolaitteiden valmistaja Ricoh Co. odottaa tuloksen kohentuvan 61 prosenttia kolmen seuraavan vuoden aikana. Yhtiön väritulostinten ja -kopiokoneiden myynti kasvaa tasaisesti. Yritysasiakkaiden verkottuminen tuo omat lisämausteensa bisneksiin, Ricoh ennustaa.
Yhtiön arvion mukaan sen nettotulos kohoaa 137 miljardiin jeniin eli 1,31 miljardiin dollariin maaliskuun lopussa vuonna 2008 päättyvällä tilikaudella. Tässä kuussa päättyvällä tilikaudella tulos asettunee 85 miljardiin jeniin.

Toimistolaitteiden valmistajat kuten Ricoh ja Canon Inc. hyötyvät siitä, että asiakkaat vaihtavat kiihtyvällä vauhdilla vanhoja mustavalkolaitteitaan uusiin väritulostimiin ja -kopiokoneisiin, Bloomberg kirjoittaa.

Japanissa toimistolaitteiden kokonaismarkkinan odotetaan kasvavan kymmenen prosenttia 4,22 miljoonaan yksikköön tänä vuonna, alan etujärjestö Japan Business Machine and Information System Industries Association arveli jo joulukuussa.

- Tarjoamme täydellisen malliston väritulostimia ja nopeita tulostimia, joiden avulla asiakkaamme pystyvät kohentamaan toimintojensa tehokkuutta ja keskittymään olennaisiin liiketoimintoihinsa, Ricohin 63-vuotias toimitusjohtaja Masamitsu Sakurai hehkutteli suorastaan parhaaseen myyntimiestyyliin.

Vuoteen 2008 mennessä Ricoh odottaa myynnin kasvavan 2 300 miljardiin jeniin nykyiseltä 1 800 miljardin jenin tasolta. Operatiivinen tulos kohonnee 60 prosenttiin myynnistä tänä aikana.

Tiedotteen julkistamisen jälkeen Ricohin osakkeen kurssi nousi jopa 2,7 prosenttia 1 946 jeniin muuten vaisussa Tokion pörssissä.





Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    2. 2

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    7. 7

      Kiero kikka: Koeaika olikin pätkätyö

    8. 8

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    9. 9

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    10. 10

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    6. 6

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    10. 10

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää