Valikko

Svanberg pitää puolensa Ericssonin kakunjaossa

Telelaitevalmistaja Ericsson maksoi konsernijohtaja Carl-Henric Svanbergille viime vuonna noin 36,2 miljoonan kruunun korvaukset. Lukuun sisältyvät palkka, bonukset sekä eläke- ja muut etuudet. Koko johtoryhmän palkkiot ylsivät 160 miljoonaan kruunuun.
Vuosi 2004 oli Ericssonille ennätysten tilikausi, ja Carl-Henric Svanberg piti hyvin puolensa kakkua jaettaessa.

Dagens Industrin mukaan Svanbergin palkka oli 12,7 miljoonaa kruunua. Tämän lisäksi hän sai vuodelta 2003 bonusta 9,6 miljoonaa kruunua. Bonus maksettiin vasta viime vuoden puolella, joten se on mukana laskutoimituksissa, joiden mukaan konsernijohtajan päivittäinen työpanos arvioidaan 61 000 kruunun arvoiseksi.

Viime vuonna Ericsson kustansi johtajalleen vielä 13,9 miljoonalla kruunulla eläke- ynnä sosiaalietuuksia.

Vuonna 2003 Svanberg tienasi «vain» 8,8 miljoonan kruunun verran kiinteää palkkaa.

Carl-Henric Svanberg pidetään Ericssonin pelastajana. Vaikka hän on onnistunut kääntämään yhtiön kurssin parempaan, alkoi työnteko tuloksen parantamiseksi jo vanhan johdon eli Kurt Hellströmin aikana, DI muistuttaa.

Viimeisenä vuotenaan Ericssonin palveluksessa Kurt Hellström ansaitsi bonuksineen ja palkkioineen 23,8 miljoonaa kruunua.

Fantastinen sijoitus osakkeisiin

Svanbergin 22,3 miljoonaa kruunua voi myös verrata Volvon johtajan Leif Johanssonin 17,8 miljoonan kruunun ansioihin viime vuonna.

Mahtipalkasta huolimatta Svanbergin todelliset ansiot ovat ihan muualla. Tullessaan Ericssonille hän merkitsi yhtiön osakkeita sadalla miljoonalla kruunulla. Sijoituksen arvo on nyt kolminkertaistunut noin 320 miljoonaan kruunuun.

Yhtiön vuosikertomuksen mukaan sen johtoryhmälle maksettiin palkkioita noin 102 miljoonalla kruunulla vuonna 2004. Svanbergin johtoryhmässä istuu noin tusinan verran henkilöitä.

Hallituksen puheenjohtaja Michael Treschow, joka muuten nykyään johtaa myös Ruotsin työnantajien keskusjärjestöä, sai 2,7 miljoonan kruunun korvauksen. Tämä on selvästi vähemmän kuin toissa vuoden 11 miljoonaa kruunua.

Kaikkiaan hallituksen kustannukset olivat 9,8 miljoonaa kruunua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    5. 5

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    6. 6

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    7. 7

      Toimeentulotuki siirtyy Kelalle – hälveneekö häpeä?

    8. 8

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    9. 9

      Ekonomisti: EKP:n kaksijakoinen päätös viestii suunnan kääntymisestä

    10. 10

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    7. 7

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    8. 8

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    9. 9

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    10. 10

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää