IEA nosti öljyn kulutusennustetta

Öljynkulutuksen kasvu jatkuu kansainvälisen energiajärjestön IEA:n mukaan edelleen odotettua voimakkaampana. IEA:n tuorein kulutusennuste tälle vuodelle on 84,3 miljoonaa barrelia päivässä, mikä on 330 000 barrelia päivässä enemmän kuin edellisessä ennusteessa.

Viime vuonna maailman öljynkulutus oli järjestön mukaan 82,5 miljoonaa barrelia päivässä.

Raakaöljyn hinta on edelleen nousussa. Öljy- ja kaasualan keskusliiton toimitusjohtajan Jarmo Nupposen mukaan markkinoilla ennakoitiin, ettei Opec enää kasvattaisi tuotantokiintiötään. Nostopäätöksestä huolimatta hinta ei kääntynyt laskuun. Brent-raakaöljylaadun hinta on liikkunut maaliskuun lopulla noin 55 dollaria barrelilta.

- Raakaöljyn hintaa pitää korkealla kasvava kysyntä. Kansainvälisillä öljytuotemarkkinoilla on kova kysyntä sekä kaasuöljystä että bensiinistä. Kylmä talvi Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa on vähentänyt lämmityspolttoaineena käytettävän kaasuöljyn varastoja. Samaan aikaan lähestyvä autoilusesonki on lisännyt bensiinin kysyntää, selvittää Nupponen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    4. 4

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    9. 9

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    10. 10

      Ulla Nord lähti etsimään ”kadonneita” miehiä – kolkutteli heidän oviaan ja auttoi kädestä pitäen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    3. 3

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    6. 6

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    7. 7

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    8. 8

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    9. 9

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    10. 10

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää