Valikko

Petri Väinölä PMJ:n uudeksi toimitusjohtajaksi

Elektroniikkateollisuuden tuotantoautomaatioihin erikoistunut lohjalainen PMJ automec vaihtaa toimitusjohtajaa. Yhtiötä nykyisin luotsaava Juhani Suutarinen lähtee vetämään uuden tytäryhtiön liiketoimintaa. Hänen tilalleen nousee toukokuun alussa Petri Väinölä (kuvassa).

Väinölä jatkaa edelleen myös PMJ automecin hallituksessa, jossa hän on ollut vuodesta 2003 alkaen, viime vuonna hallituksen puheenjohtajana. Ennen PMJ.tä Väinölä oli Nokian palveluksessa eri johtotehtävissä vuodesta 1984 alkaen.

Puolijohdeteollisuuden tuotantoautomaatio on PMJ automecille uusi markkina-alue ja uuden sukupolven kuitulasersovellusten markkinoiden odotetaan kasvavan merkittävästi. Uuteen yhtiöön siirtyvät liiketoimintaan kuuluvat varat ja velat. Emoyhtiön sisältä siihen siirtyy alkuvaiheessa 7 henkilöä.

Uuden tytäryhtiön toiminimi ja sen liiketoiminnalle asetettavat tarkemmat tavoitteet tullaan PMJ:n mukaan julkistamaan kevään aikana.

- Ensimmäinen kuitulaseriin perustuva sovellus julkistetaan huhtikuun puolivälissä ja laitteiden toimitukset asiakkaille aloitetaan vuoden kolmannen neljänneksen aikana, yhtiö lupaa.

Nimensä Cencorp Oyj:ksi vaihtavan PMJ automecin tavoitteena on lisätä liikevaihtoaan yli 35 miljoonaan euroon. Liiketuloksen uskotaan nousevan yli kahdeksaan prosenttiin liikevaihdosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    3. 3

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää