Valikko

Ulkomaalaisrynnistys jatkuu kiinteistökaupassa

Ulkomaalaisten kiinteistösijoittajien rynnistys Suomen kiinteistömarkkinoille jatkuu hyvin vilkkaana. Makkaramiljonääri Jussi Salonojan sedältään perimä Erja-Yhtymä myi toissa päivänä allekirjoitetussa kaupassa noin 100 000 kuutiometrin kiinteistöomaisuuden amerikkalaiselle sijoittajaryhmälle tiettävästi 70-100 miljoonan euron hintaan.

Kauppa lähentää osaltaan sitä hetkeä, jolloin yli puolet Suomen toimitilakiinteistökaupoista tehdään ulkomaisen ostajan kanssa.

- Koko vuoden tulosta on vaikea vielä arvioida, mutta ainakin alkuvuoden isoista diileistä yli 50 prosenttia on mennyt ulkomaille, sanoo toimitusjohtaja Timo Nurminen Catellasta.

Catella on Suomen johtava kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio.

Viime vuonna toimitilojen kiinteistökauppojen kokonaisarvo oli 3,2 miljardia euroa. Siitä 46 prosenttia tehtiin ulkomaisen ostajan kanssa.

- Ulkomaiset kiinteistösijoittajat saapuivat Suomeen 2-3 vuotta sitten, ja nyt niitä on omistajina Suomessa 20-30. Kiinnostuneita on selvästi tätä enemmän.

Merikortteli ulkomaille Erja-Yhtymä myi tilojaan O´Connor Capital Partnersille, Merrill Lynchille ja Genesta Propewrty Nordicille.

- Jälleen uusi ulkomainen konsortio tuli Suomeen. Näillä ei ole ennestään omistuksia Suomessa, Nurminen kertoo.

Kaupassa siirtyi jenkkiomistukseen Helsingin Pursimiehenkadulla sijaitseva niin sanottu Merikorttelin toimistokiinteistö, neljä varastokiinteistöä Espoon Juvanmalmilta ja neljä teollisuuskiinteistöä Helsingin Roihupellossa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    10. 10

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    5. 5

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää