Avokätinen lähtösopimus houkuttelee soneralaisia

Yt-neuvottelut maanantaina päätökseen saanut TeliaSonera tarjoaa irtisanottaville avokätisiä lähtöpaketteja. Kaikille halukkaille on tarjolla vähintään kaksinkertainen irtisanomisajan palkka riippumatta työsuhteen kestosta.

Pisimmillään potkuja pehmentää vuoden ja lyhimmilläänkin viiden kuukauden palkka.

- Kuuden kuukauden irtisanomisajan palkan saa kaksinkertaisena. Kuukauden irtisanomisaikaan saa neljä kuukautta päälle eli yhteensä viiden kuukauden palkan, sanoo yhtiön henkilöstöjohtaja Juha Pentti.

Pentin mukaan irtisanomiset kohdistuvat erityisesti nuoriin. Nuoret ovat Pentin mukaan kiinnostuneempia lähtöpaketista kuin vanhemmat työntekijät. Tarjoukseen ovat tarttumassa myös monet sellaiset työntekijät joilla on jo uusi työpaikka tiedossa.

Teliasoneralaiset ovat yhtiön pääluottamusmiehen Taru Maria Solakiven mukaan olleet yleisesti hyvin kiinnostuneita lähtöpaketista. Solakivi ei osaa arvioida kiinnostuneiden tarkkaa määrää, mutta se on hänen mukaansa ainakin kymmeniä.

Solakivi pitää työnantajan järjestelyä hyvänä. Hän muistuttaa, että runsas eroraha tarjoaa monelle irtisanottavalle hyvän mahdollisuuden pitää vapaata työelämästä työnantajan laskuun.

- Tavallisille työntekijöille ei usein kultaisia kädenpuristuksia jaeta, hän sanoo.

Jopa puolet tarttuu tarjoukseen Pentin mukaan lähtöpakettiin saattaa tarttua jopa puolet yt-neuvotteluiden kohteena olleista 650 työntekijästä. Todennäköisesti määrä jää kuitenkin vähäisemmäksi, koska yhtiössä on avoinna yli 200 työpaikkaa. Pentti toivoo, että mahdollisimman moni hakisi näihin paikkoihin.

- Nämä ihmiset, joilta tehtävät nyt loppuvat, eivät edes riitä kaikkiin niihin avoimiin tehtäviin, joita vuoden sisällä avautuu. Ei tietysti ole järkevää maksaa ihmisiä ulos ja sitten palkata ja opettaa uusia tilalle, Pentti sanoo.

Henkilöstöjohtaja pitää tilannetta ristiriitaisena, mutta toteaa että työnantaja kantaa ratkaisusta täyden vastuun.

TeliaSoneralla varaa isoon lähtöpakettiin TeliaSonera tarjoaa irtisanottaville avokätistä pakettia osittain siksi, että sillä on siihen varaa. Yhtiö teki viime vuonna ennätyssuuren tuloksen. Lisäksi runsas irtisanomisraha vauhdittaa irtisanomisprosessia.

- Me haluamme nopeuttaa työntekijän sijoittamista muualle. Raha todennäköisesti kannustaa hakemaan toista työpaikkaa, ryhtymään yrittäjäksi tai lähtemään esimerkiksi opiskelemaan, Pentti sanoo.

Pentin mukaan moni työntekijää palaa myöhemmin takaisin yhtiön palvelukseen. Nyt irtisanottavien joukossa on myös sellaisia, jotka saavat lähtöpaketin jo toista kertaa. Edellisen kerran TeliaSonera vähensi väkeään vuonna 2003. Silloin eroraha oli hieman pienempi kuin nyt.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    4. 4

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää