Uudet autot välttyvät kierrätysmaksulta



Suomen Autokierrätys ja Stena Metalliyhtymä ovat tehneet kymmenen vuoden sopimuksen romuautojen kierrätyksestä. Sopimusta kuvaillaan "nollakustannusratkaisuksi" eli kierrätysmaksuja ei jatkossakaan lisätä uusien autojen hintoihin kuten esimerkiksi rengaskaupassa. Samalla vanhan ajokin voi jättää kierrätykseen ilmaiseksi.

- Ideana on, että kierrätykseen menevistä metalli-, lasi- ja muoviosista saatava tulo peittää romutuskustannukset, selvittää Stena Metalliyhtymän liiketoimintajohtaja Esko Mustonen.

Taustalla on myös autokauppiaiden pelko siitä, että pienikin lisämaksu saattaisi jarruttaa uusien autojen myyntiä.

Suomessa romuautojen kierrätyksestä vastaavat maahantuojat, jotka perustivat sitä varten Autokierrätys Oy:n. Kyseinen yhtiö solmi viime syksynä lyhytaikaisia kierrätyssopimuksia, jotka nyt ovat umpeutumassa.

Ensimmäisen 10-vuotisen sopimuksen saanut Stena on kierrättänyt autoja yli 30 vuotta. Konsernilla on Suomessa 11 ja koko Itämeren alueella 200 toimipaikkaa. Työntekijöitä on noin 2 000

Lain mukaan henkilö-tai pakettiauton viimeisen omistajan on toimitettava ajoneuvo asianmukaiseen vastaanottopaikkaan. Vastaanottopaikka puolestaan toimittaa romutustiedot Ajoneuvohallintokeskukselle, jonka jälkeen omistaja vapautuu ajoneuvoverosta ja liikennevakuutuksesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    4. 4

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    7. 7

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    8. 8

      Olvin myynti kasvoi, mutta tulos laski

    9. 9

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää