Hintakisa söi TeliaSonera Suomen käyttökatetta

TeliaSoneran Suomen toimintojen käyttökate oli alkuvuonna laskussa kireän kilpailun takia, mikä johti hintatason laskuun ja suureen asiakasvaihtuvuuteen. Edellisestä vuodesta hintojen lasku oli 20 prosenttia. Sekä käyttökateprosentti että liikevaihto olivat alamäessä.
Käyttökate ennen kertaluontoisia eriä ylsi tammi-maaliskuussa 887 miljoonaan kruunuun kun se vuotta aikaisemmin liikkui 1691 miljoonassa kruunussa. Käyttökateprosentti aleni 37:stä 21,6:een. Matkaviestinnässä käyttökateprosentti oli 21,7, kun vuotta aikaisemmin oltiin 41,2 prosentissa.

Liiketulos laski 831 miljoonasta kruunusta 121 miljoonaan kruunuun.

Liikevaihtoa kertyi 4104 miljoonaa kruunua, kun sitä vuotta aikaisemmin 4565 miljoonaa kruunua. Matkaviestinnän liikevaihto ylsi 2604 miljoonaan kruunun, kun vuotta aikaisemmin oltiin 2941 miljoonassa kruunussa.

Hintojen lasku sekä markkinoinnin ja asiakkaiden hankkimiskustannukset rasittivat liikevaihtoa ja tulosta yli sadalla miljoonalla kruunulla. Asiakasvaihtuvuus nousi edellisen neljänneksen 26 prosentista 34 prosenttiin.

Sovittujen työpaikkojen vähentämisen tuloksena lasketaan saavutettavan noin 300 miljoonan kruunun vuosisäästöt, joiden vaikutus alkaa näkyä huhtikuussa ja ilmenee täysimääräisesti viimeisellä neljänneksellä. Henkilövähennyksistä tehtävä kuluvaraus, arviolta sata miljoonaa kruunua, tehdään toisen neljänneksen aikana.

Ruotsissakin tiukkaa

Ruotsin yksikön käyttökate ennen kertaluontoisia eriä ylsi 3829 miljoonaan kruunuun, kun se vuotta aikaisemmin oli 4175 miljoonassa kruunussa. Käyttökateprosentti oli 39,4, kun se vuotta aikaisemmin oli 41,8 prosenttia.

Liiketulos laski 3007 miljoonasta kruunusta 2725 miljoonaan kruunuun. Liikevaihto pakitti 9981 miljoonasta kruunusta 9715 miljoonaan kruunuun.

Matkaviestinnässä käyttökate ennen kertaeriä oli tammi-maaliskuussa 1179 miljoonaa kruunua, kun viime vuonna samaan aikaan liikuttiin 1168 miljoonassa kruunussa.

Kiinteän verkon palveluissa liikevaihto ja tulos laskivat, kun asiakkaat siirtyivät matkaviestintään sekä voip-palveluihin. Myös Ruotsin tammikuun myrskytuhot rasittivat tulosta 250 miljoonalla kruunulla. Kokonaisuudessa myrskykustannusten lasketaan nousevan tänä vuonna 400-500 miljoonaan kruunuun, kun käyttöomaisuusinvestoinnit lasketaan mukaan.

Laajakaista-asiakkaiden määrä kasvoi neljänneksen.

Neuvottelut Ruotsin henkilöstöjärjestöjen kanssa muutosturvasopimuksista on viety päätökseen ja toimenpiteiden arvioidaan alentavan vuosikustannuksia 4-5 miljardia kruunua kolmen vuoden sisällä. Työvoimavähennyksiä tehdään vaiheittain.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    6. 6

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    7. 7

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      Saksan keskuspankin pääjohtaja: EKP voisi nostaa korkoa 2019

    10. 10

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää