Setec ottaa vauhtia maailmanvalloitukseen

Älykorttivalmistaja Setecin uusi omistaja Gemplus aikoo suomalaisten avulla päästä etulyöntiasemaan maailman kasvavilla passimarkkinoilla. Setecin uusi omistaja Gemplus pääsee kiinni Venäjän teleoperaattoreihin ja pankkeihin.
- Suomalaisilla on älykortteihin ja henkilön tunnistamiseen liittyvää teknistä osaamista, jota muilla ei ole. Tätä on erityisesti biometrinen tunnistaminen, joka tulee kaikkiin passeihin, Gemplusin toimitusjohtaja Alex Mandl suitsuttaa Taloussanomissa.

Setec kehittää pioneerina uudenlaista passia, jossa se upottaa polykarbonaattimuoviin älysirun ja biometrisen tunnistamisen.

Setec ja Gemplus täydentävät Mandlin mielestä toisiaan.

Setecin pääalaa ovat passit, jotka tuovat kaksi kolmasosaa yrityksen myynnistä. Luxemburgilainen Gemplus on markkinajohtaja teleoperaattoreiden sim- eli liittymäkorteissa.

Tuotanto pysyy Vantaalla

Setecin avulla Gemplus pääsee syvemmälle Venäjän markkinoille. Setecin asiakkaita ovat venäläiset teleoperaattorit ja pankit. Setec on parin viime vuoden aikana kasvattanut Venäjän toimituksensa kahteen miljoonaan euroon.

- Meillä on toimintaa Venäjällä, mutta se on vaatimatonta, Mandl näkee kasvavat markkinat.

Mandl suunnittelee Gemplus-konsernissa Setecin rooliksi henkilön tunnistamiseen liittyvän teknologiakehityksen ja passiosaamisen.

Vantaan parisataa työpaikkaa eivät ole uhattuina. Uusi omistaja vihjaa, että kansainvälisten markkinoiden lisääntyminen voi poikia lisää töitä Suomen passinvalmistajille.

Uusi omistaja ei aio lopettaa korttivalmistusta Suomesta. Mandl sanoo Setecin tuovan uusia komponentteja Gemplusin kortteihin. Suomalaista osaamista on julkisen avaimen salausmenetelmä, joka yleistyy korteissa.

Capman paisutti salkkua

Setec siirtyy uudelle isännälle noin 66 miljoonan euron kauppahintaan. Pääomasijoitusyhtiö Capman laskee saavansa sijoituksensa kuusinkertaisena takaisin.

Capmanin teknologiatiimin vetäjä Petri Niemi hehkuttaa kansainvälisen kumppanin avaavan suomalaiselle ohjelmistoyrityksille kansainväliset markkinat.

- Vaikka Setec on maailman paras biopassien valmistaja, pienen ohjelmistotalon on vaikea päästä Suomesta käsin kansainväliselle markkinoille. Myynnin olisi pitänyt olla yli kymmenen kertaa suurempi, jotta yritys olisi voinut rakentaa kattavan jakelukanavan.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    2. 2

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    3. 3

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    6. 6

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    7. 7

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    8. 8

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    9. 9

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    10. 10

      Näin huippukykyjä houkutellaan: yhdeksän erikoista työsuhde-etua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    3. 3

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    4. 4

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    5. 5

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    6. 6

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    7. 7

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    8. 8

      Kommentti: EK mullisti Suomen – ja antoi ”syötön Sdp:n lapaan”

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää