Valikko

Proha jäi yhä niukasti miinukselle

Ohjelmistoyhtiö Proha onnistui pienentämään tappiotaan alkuvuonna. Tulos ennen veroja oli 0,1 miljoonaa euroa pakkasen puolella, kun vuotta aiemmin tappiota kertyi 0,8 miljoonaa euroa. Liiketulos nousi puolestaan 0,3 miljoonaa euroa voitolliseksi viime vuoden 1,0 miljoonan euron tappiosta.
Liikevaihto kasvoi tarkastelujaksolla 15,4 miljoonaan euroon 16,9 miljoonasta eurosta.

Konsernin liiketoiminnan rahavirta oli 1,6 miljoonaa euroa plusmerkkinen, kun vuotta aiemmin rahavirta oli 2,7 miljoonaa euroa pakkasella.

Uskoo parannukseen

Yhtiö arvioi konsernin liiketoiminnan kehittyvän myönteiseen suuntaan vuoden toisella neljänneksellä. Artemiksen Artemis 7 -ratkaisujen myynnin odotetaan kasvavan ja tuottomarginaalien paranevan.

Norjan liiketoimintojen volyymin ja kannattavuuden odotetaan myös lievästi paranevan.

- Prohan johto pysyy aiemmin esittämissään arvioissa Proha-konsernin positiivisesta tuloksesta vuodelle 2005, yhtiö toteaa.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    3. 3

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    4. 4

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    5. 5

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    8. 8

      ”Kahvin steve jobs” väistyy Starbucksin johdosta – huhuttu lähtevän politiikkaan

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää