Valikko

Paperikiista syömässä koneyrittäjiltä koko vuoden tuloksen

Paperiteollisuuden pitkittyvä työnseisaus on tuomassa koneyrittäjille miljoonatappiot. Koneyrittäjien liiton mukaan neljän viikon seisokki syö keskivertoyrittäjältä jopa koko vuoden tuloksen.

Liitto huomauttaa myös, että kiistan pitkittyminen vaarantaa koko puunhankintaketjun toiminnan.

- Neljän viikon mittainen työnseisaus merkitsee keskimääräisessä koneyrityksessä koko vuoden tuloksen menetystä. Metsäalan auto- ja koneyrittäjien tuotannonmenetykset ovat viikossa 8-10 miljoonaa euroa, laskeskelee Koneyrittäjien liiton toimitusjohtaja Matti Peltola.

Tuskaa lisää se, että alan pääomainvestoinnit ovat isoja ja yrittäjät joutuvat jo nyt tekemään rahoitusjärjestelyitä, joilla paikataan työtaistelun takia katkennutta kassavirtaa.

Peltola sanoo riitelyn käyvän kalliiksi koko puunhankintaketjulle, sillä työvoima hakeutuu jo nyt aloille, jotka eivät ole näin häiriöalttiita. Hän pelkää, ettei ketju toimi sovun jälkeen enää yhtä sutjakkaasti kuin aiemmin.

Raakapuun kotimaan kuljetuksista huolehtii noin 1 400 autoyritystä. Puunkorjuussa yrityksiä on lähes yhtä paljon. Niillä on palkkalistoillaan noin 6000 auton- ja koneenkuljettajaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    2. 2

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    3. 3

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    4. 4

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    5. 5

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    10. 10

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää