Samsungille luvassa valtiota parempi luottoluokka

Etelä-Korean elektroniikkateollisuuden lippulaiva Samsung Electronics Co. saattaa maan toisena yhtiönä yltää valtiotakin korkeampaan luottoluokitukseen. Moody´s pitää Samsungin ulkomaisia lainoja erittäin vakaina. Moody´s päättää luokan mahdollisesta korotuksesta kesän aikana.
Tällä hetkellä Samsungin ulkomaiset lainat on luokitettu A3-tasolle eli yhtä korkealle kuin Etelä-Korean valtion lainat. Korkeammalle on luokitettu vain energiayhtiö Kepco (Korea Electric Power Corp.).

Maan suurimman sähköyhtiön Kepcon luokitus ohitti Etelä-Korean valtion luokituksen toukokuun 25. päivänä, jolloin Moody´s korotti arviotaan yhtiön lainoista.

Moody´sin johtajiin kuuluva Naoki Takahashi sanoo Bloombergille, että Samsungin luokitusta harkitaan vielä ja että korotuspäätös voidaan tehdä kolmen kuukauden kuluessa.

Analyytikoiden mielestä mahdollinen luokan parannus tekisi Samsungin osakkeista vieläkin houkuttelevampia sijoittajille.

Samsungilla on suurin pörssiarvo korealaisyhtiöistä. Se on Intelin jälkeen maailman toiseksi suurin sirunvalmistaja ja Nokian ja Motorolan jälkeen maailman kolmanneksi suurin kännykkäyhtiö. Lcd-näytöissä vain LG Philips LCD on Samsungin edellä.

Viime vuonna Samsungin voitto oli 10,8 miljardia dollaria eli suurempi kuin Microsoftilla, Bloomberg muistuttaa.

Harvinaista, silti mahdollista

Moody´sin toimitusjohtaja Brian Cahill pitää hallitusta korkeampia luottoluokkia harvinaisina, joskin silloin tällöin yritykset nousevat kotivaltioitaan korkeammalle.

Näin on käynyt esimerkiksi malesialaisen öljy-yhtiön Petroliam Nasional Bhd:n, Indonesian PT H.M. Sampoernan ja PT Indosatin tapauksissa.

Korkea luottoluokka kuvaa yhtiön kykyä maksaa velkansa ja saattaa laskea rahoituskustannuksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    6. 6

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    7. 7

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    10. 10

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    11. Näytä lisää