Valikko

Nokian laiminlyönti on lähellä tiedottamisrikosta

Rahoitustarkastus antoi torstaina Nokialle huomautuksen tiedonantamisvelvollisuuden laiminlyömisestä. Helsingin Pörssin kurinpitolautakunta puolestaan antoi Nokialle aiheesta varoituksen.
Nokia ei antanut tammikuussa positiivista tulosvaroitusta, vaikka viime vuoden viimeisen vuosineljänneksen tulos ylitti lähes 30 prosenttia yhtiön lokakuussa antaman arvion.

Loppuvuoden toteutunut liikevaihto oli 500 miljoonaa euroa eli viisi prosenttia korkeampi kuin lokakuussa annettu arvio. Vuoden 2004 alussa Nokian tulosvaroituksen perusteeksi riitti selvästi vaatimattomampi tuloskasvu.

Kurssi nousi kuusi prosenttia

Arvopaperimarkkinalain mukaan pörssiyhtiön on viivytyksettä julkistettava tieto siitä, mikäli sen tulos katsauskautena poikkeaa olennaisesti aikaisemmasta arviosta.

Turun yliopiston rikosoikeuden professorin Ari-Matti Nuutilan mukaan tiedottamisrikoksen tunnusmerkit täyttyvät, jos kyseessä on osakkeen arvoon olennaisesta vaikuttavan tiedon julkistamatta jättäminen.

- Tiedottamisrikoksen enimmäisrangaistus yhtiölle on 850 000 euron sakot ja yrityksen johdolle 2 vuoden vankeustuomio. Huhtikuun alusta 2004 lähtien oikeushenkilön, eli tässä tapauksessa Nokian, rankaiseminen on pääsääntöisesti pakollista, Nuutila sanoo Taloussanomissa.

Samana päivänä kun Nokia julkisti viime vuoden tuloksensa, yhtiön osakekurssi nousi kuusi prosenttia.

Tiedottamisrikoksen perusteena laiminlyönti

Rahoitustarkastuksen toimistopäällikkö Jarmo Parkkosen mukaan Nokian laiminlyönti ei ollut törkeä, minkä vuoksi Rata arvioi hallinnollisen huomautuksen riittävän.

- Kysymys on tiedonantamisvelvollisuuden laiminlyönnistä, eikä tiedottamisrikoksesta. Hallinnollinen huomautus on vaihtoehto sille, että tekisimme esitutkintapyynnön poliisille.

Professori Nuutilan mielestä asia ei ole näin yksiselitteinen.

- Tiedottamisrikoksen yhtenä perusteena on laiminlyönti: yhtiön johto on jättänyt jotakin yrityksen osakkeen arvoon olennaisesti vaikuttavaa tietoa julkistamatta.

Sijoittaja voi tehdä rikosilmoituksen

Ratan päätös jää todennäköisesti voimaan, mikäli Helsingin hallinto-oikeus ei sitä kumoa Nokian mahdollisen valituksen jälkeen.

Nuutilan mukaan Ratan päätöksestä riippumatta poliisi voi aloittaa harkintansa mukaan esitutkinnan, jos se epäilee tiedottamisrikosta. Myös yksityinen sijoittaja voi tehdä rikosilmoituksen, jos hänelle on puutteellisen tiedon takia aiheutunut vahinkoa.

- Korkein oikeus on kuitenkin katsonut, että yksittäinen sijoittaja ei saa asianosaisen asemaa oikeudenkäynnissä, Nuutila sanoo.

Nokian viestintäjohtajan Arja Suomisen mukaan yhtiö selvittää asiaa nyt kaikessa rauhassa. Vasta sen jälkeen yhtiö arvioi mahdollisen valituksen tekemistä.

Velvollisuus ajaa valmiuksien edelle

Ratan toimistopäällikkö Parkkonen ei hyväksy Nokian selitystä, että tulosvaroitusta ei annettu siksi, että tammikuussa ei ollut mahdollista antaa ohjeistusta kuluvalle vuosineljännekselle.

- Yhtiöllä on velvollisuus antaa välittömästi tietoa toteutuneesta tuloksesta, jos se poikkeaa olennaisesti ennusteesta, riippumatta siitä onko yhtiöllä valmiuksia sillä hetkellä arvioida tulevaisuuden näkymiään, Parkkonen sanoo.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    9. 9

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    10. 10

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää