Valikko

Kampin keskus keräsi kehuja Helsingissä

Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan Kampin keskuksen ensimmäinen vaihe on valmis ja uudet liikenneterminaalit vihitty käyttöön. Iltapäivän vihkiäistilaisuuteen osallistuivat tasavallan presidentti Tarja Halonen ja Tsekin presidentti Vaclav Klaus.

Kampissa avautuivat uusi linja-autoasema, Matkahuollon rahtiasema, Espoon liikenteen terminaali, pysäköintilaitos sekä 45 liikettä ja ravintolaa. Keskuksesta on yhteys myös metroon.

Espoon liikenne siirtyy Kamppiin ensi sunnuntaina ja kaukoliikenne maanantaina.

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen uskoi avajaisissa, että Kampin keskuksesta ja terminaaleista tulee menestys. Hän muistutti, että vuonna 1991 hyväksytyssä kaavassa Tennispalatsi oli merkitty purettavaksi ja alue varattu linja-autojen pysäkkialueeksi.

- Kampin hanke on suhteellisen kallis myös Helsingin kaupungille. Merkittävämpää projektia on kuitenkin vaikea kuvitella.

Kampin toteuttajan, SRV Yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kokkila muistutti, että sadoista eri osapuolista ja tuhansista ihmisistä koostunut organisaatio on kovasta paineesta huolimatta toteuttanut ennennäkemättömän rakennushankkeen.

- Helsingin kaupunki on toiminut tiukassa yhteistyössä yksityisten yritysten kanssa. Kamppi onkin malliesimerkki palvelujen julkisesta kilpailuttamisesta, sanoi Kokkila.

Kampin alueen asunnot ja toimistot valmistuvat vuoden loppuun mennessä. Kauppakeskus kokonaisuudessaan avaa ovensa maaliskuussa 2006. Viimeiset katu- ja pihatyöt valmistuvat kesän 2006 aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      Kuka eläkemuutoksen maksaisi? ”Kaikki tulevat sukupolvet häviäisivät”

    5. 5

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    6. 6

      ”En voi uskoa sellaiseen elämään, jossa ihmiset ovat syrjäytettyjä” – nobelisti Holmström haluaa ihmiset töihin

    7. 7

      Bensa halpeni ja diesel kallistui

    8. 8

      Yksi asia sai Nordean uskomaan kasvuun: ”Se ratkaiseva tekijä”

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      ISTV:n Nobel-studio: Tällaiset juhlat Bengt Holmströmiä odottavat Tukholmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    8. 8

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää