Valikko

Navicoren kännykkäpaikannus kellisti odotukset

Kännyköille tarkoitettu Navicore Personal -navigointiohjelma julkaistiin Suomessa viime syksynä, ja tuotteen kerrotaan saaneen erinomaisen vastaanoton kaikissa kohdemaissa. Myynti on ylittänyt kaikki odotukset.
Sovelluksesta vastaava Navicore Oy ilmoitti tänään keränneensä toisen rahoituskierroksen kansainväliseltä sijoittajajoukolta, johon kuuluu hollantilainen Prime Technology Ventures sekä yhtiöön jo aiemmin sijoittaneet Eqvitec Partners ja Holtron Ventures.

Uuden rahoituskierroksen tarkoitus on tukea yhtiön laajentumista nopeassa tahdissa kansainvälisille markkinoille. Yhtiö keräsi keväällä 2004 ensirahoituksen tuotteiden kaupallistamista varten.

Navicore Personal on esiasennetulla muistikortilla toimitettava ohjelmisto, joka myyntipakettiin kuuluvan gps-vastaanottimen avulla tekee matkapuhelimesta henkilökohtaisen navigaattorin.

Tuotteen myynti muissa Pohjoismaissa aloitettiin talvella, ja jakeluverkosto on kevään aikana laajennettu kattamaan myös Keski- ja Etelä-Eurooppa.

- Navicore on osoittanut, että sen paikannustuotteet myös lisäävät kalliimpien matkapuhelinten myyntiä. Paikannus on ensimmäisiä sovelluksia, jotka todella käytännössä osoittavat miten uusien matkapuhelinten tehokkuutta käytetään kuluttajalle konkreettisella ja hyödyllisellä tavalla, ylistää Jussi Hattula Eqvitec Partnersista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    6. 6

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    7. 7

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    8. 8

      Euromaat sopivat Kreikan velkahelpotusten toimeenpanosta

    9. 9

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    10. 10

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää