ATI Technologies järjesti markkinoille pettymyksen

Tietokoneiden grafiikkasiruja valmistava kanadalainen ATI Technologies Inc. kärsii tuotteidensa hintojen halventumisesta. Yhtiön kolmannen neljänneksen myynti jäi 530 miljoonaan USA:n dollariin, kun markkinoilla odoteltiin selvästi suurempia lukemia.
Vielä maaliskuussa ATI Technologies itse ennusti kolmannen neljänneksen myynnin asettuvan 560-600 miljoonan dollarin välimaastoon.

Toronton kyljessä Markhamin kaupungissa sijaitseva yhtiö ilmoittaa liiketoiminnan kuluikseen 143 miljoonaa dollaria.

Vuotta aiemmin vastaavalla jaksolla ATI:n myynti oli lähes 492 miljoonaa dollaria.

ATI:n mukaan se joutui myymään ennustettua enemmän tavallisiin pöytäkoneisiin tarkoitettuja halvemman hintaluokan grafiikkasiruja. Ammattikäyttöön tarkoitettujen sirujen osuus jäi suhteessa vähäisemmäksi.

Yhtiö julkistaa maaliskuun lopussa päättyneen kvartaalinsa lopulliset tulostiedot kesäkuun 23. päivänä. Analyytikkojen tulosodotukset ovat yhä korkealla; tuloksen uskotaan kasvaneen yhdellä sentillä 20 senttiin osaketta kohti.

Kanadalaisyhtiön osakekurssi rysähti 1,58 dollaria eli kymmenen prosenttia alaspäin 13,68 dollariin Nasdaqissa maanantaina. Kurssi on heikentynyt 29 prosenttia tämän vuoden aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Tulli epäilee suomalaisyritystä törkeästä talousrikoksesta – maksamattomia veroja yli kaksi miljoonaa euroa

    9. 9

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    10. 10

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää