Valikko

Vahvistuva dollari veti Aasian teknot nousuun

Pörssikurssit kohosivat eri puolilla Aasiaa toista päivää peräjälkeen keskiviikkona. Yhä vahvistuva dollarin kurssi piristää varsinkin teknoyhtiöiden vientinäkymiä. Nousijoiden joukkoon kuuluivat muun muassa LG Philips LCD, Canon ja monet puolijohdealan yhtiöt.
Morgan Stanleyn Aasian ja Tyynenmeren kursseja mittaava MSCI Asia-Pacific -indeksi kohosi aamun kaupankäynnin jälkeen tiistain tahtia eli 0,2 prosenttia 98,41 pisteeseen. Muutkin Kaakkois-Aasian indeksit olivat loivassa yläkierteessä Singaporea ja Kiinaa lukuun ottamatta.

Sijoittajiin valoi uskoa jenin halpeneminen suhteessa dollariin. Keskiviikkona taalalla sai 109,45 jeniä eli eniten sitten viime lokakuun. Myös Etelä-Korean won on heikentynyt dollariin verrattuna.

Analyytikot pitävät Aasian valuuttakurssien notkumista hyvänä asiana Yhdysvaltoihin suuntautuvan viennin kannalta, Bloomberg kirjoittaa.

Maailman suurin lcd-valmistaja LG Philips LCD kohosi prosentin verran 50 100 woniin Soulin pörssissä. Korealais-hollantilainen yhteisyritys käy hyväksi esimerkiksi vientiyrityksestä, jota vahva taala vetää ylöspäin.

Japanissa kamerayhtiö Canon kipusi sekin aamun kuluessa prosentin 5 960 jeniin. Canonin myynnistä kolme neljäsosaa tulee viennistä.

Litteisiin näyttöihin erikoistunut taiwanilainen AU Optronics nousi lähes kaksi prosenttia 53,40 Taiwanin dollariin.

Singaporen pörssin harvoihin nousijoihin lukeutui Stats ChipPac Ltd., joka on maailman kolmanneksi suurin tietokonesirujen testaus- ja pakkauspalveluiden toimittaja. Kurssi tokeni vajaan prosentin 1,19 Singaporen dollariin.

Kiinan autoteollisuus tahmeassa vireessä

Autoteollisuuden lähiaikojen näkymät poikkeavat rajusti Japanissa ja Kiinassa. Japanin kolmanneksi suurin autonvalmistaja Honda, joka tahkoaa 75 prosenttia myynistään Pohjois-Amerikassa, kohosi 0,7 prosenttia 5 460 jeniin.

Sitä vastoin Kiinassa autoteollisuuden komponentteja valmistavien yhtiöiden kurssit takkusivat pahemman kerran. Alaa rassaavat tuotteiden laskevat hinnat ja raaka-aineiden hintojen nousu. Esimeriksi Volkswagenin ja General Motorsin kiinalainen kumppani Shanghai Automotive putosi keskiviikkona 1,5 prosenttia 4,62 yuaniin.

Suzukin ja Fordin alihankkija Chongqing Changan Automobile Co:n kurssi rysähti vieläkin rajummin eli lähes kuusi prosenttia 5,84 yuaniin.

- Nyt ei ole mitään syytä ostaa kiinalaisten autoteollisuusyritysten osakkeita, eräs analyytikko summasi Bloombergille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Lentäjät harkitsevat Lufthansan uutta tarjousta

    7. 7

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    8. 8

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    9. 9

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    10. 10

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää