Valikko

Omakotitalotonteista on edelleen pulaa

Ympäristöministeriön ja Suomen Kuntaliiton tonttibarometrin mukaan omakotitalotonteista on edelleen pulaa.

Keskeisimmät tonttimarkkinoiden ongelmat ovat kysynnän ja tarjonnan alueellinen kohtaamattomuus, kunnan riittämätön raakamaan omistus sekä kunnallistekninen valmiuden puuttuminen.

Ongelmaksi koetaan myös yksityistonttien pysyminen poissa markkinoilta.

Omakotitalotonttien sekä vapaarahoitteisten rivi- ja kerrostalotonttien kysyntä on kasvanut viime vuoden aikana ja kasvaa edelleen. Sen sijaan valtion tukeman asuntotuotannon kysyntä on hiljentynyt.

Yksityiset maanomistajat yhä kiinnostuneempia maankäyttösopimuksista Yksityisten maaomistajien sekä rakennusliikkeiden ja rakennuttajien kiinnostus maankäyttösopimusten tekemiseen on kasvanut viime vuonna. Maankäyttösopimuksilla pyritään jakamaan kaavojen toteuttamiskustannuksia.

Kiinnostuksen maankäyttösopimuksiin ennustetaan kasvavan edelleen vuoden 2005 aikana.

Raakamaan myyntihalukkuus lisääntynyt Yksityisten maanomistajien raakamaan myyntihalukkuus kunnalle on myös lisääntynyt hieman vuonna 2004, ja sen ennustetaan edelleen kasvavan vuoden 2005 aikana. Sen sijaan rakennusliikkeiden ja valtion sekä valtionyhtiöiden kiinnostus raakamaan myyntiin kunnalle on vähentymässä edelleen.

Ympäristöministeriön ja Suomen Kuntaliiton tonttibarometriin vastasi huhtikuussa noin 100 suurinta kuntaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    4. 4

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    5. 5

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    6. 6

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    7. 7

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Lukoil-johtaja: Venäjä päättää öljyleikkauksista ensi viikolla

    10. 10

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    3. 3

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    4. 4

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    5. 5

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    6. 6

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      8 vinkkiä – näin nobelisti kääntäisi Suomen talouden nousuun

    9. 9

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    10. 10

      Hurja osakeralli sulki trollien suut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Pankkitili suljettiin yllättäen – yrittäjän bisnes loppui kuin seinään

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    9. 9

      Satolla rutkasti asuntoja tyhjillään – vuokrasta voi saada alennusta: ”Ei tarvinnut edes neuvotella”

    10. 10

      Kommentti: Mikä asuntopula? Asuntoja makuutetaan tyhjillään – ja siihen on syynsä

    11. Näytä lisää