Koneen alkuvuosi lupaa hyvää kehitystä koko vuodelle

Koneen toimitusjohtaja Matti Alahuhta sanoi osavuosikatsauksen julkistamisen yhteydessä, että yhtiön alkuvuoden hyvä kehitys luo vahvan pohjan koko vuoden tavoitteiden saavuttamiselle.

Kone vahvisti aiemmin julkistamansa näkymän, että yhtiön tavoite on säilyttää tämän vuoden kannattavuustaso vuoden 2004 tasolla.

- Olemme tyytyväisiä kehitykseemme ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Tilaukset lisääntyivät selvästi kaikilla markkina-alueilla, ja toisella vuosineljänneksellä kasvu oli voimakkainta Aasian ja Tyynenmeren alueella, erityisesti Kiinassa ja Intiassa.

Katsauksen mukaan taloudellinen kehitys ensimmäisellä vuosipuoliskolla on ollut suotuisaa viime vuoden ensimmäiseen vuosipuoliskoon verrattuna, jolloin kehitys oli poikkeuksellisen heikkoa. Vuonna 2004 myynti painottui toiselle vuosipuoliskolle, mutta tänä vuonna myynnin kehityksen uskottaan olevan tasaisempaa.

Koneen liikevoitto toisella neljänneksellä oli 60,8 miljoonaa euroa, kun se viime vuoden vastaavalla jaksolla oli 42,5 miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto kasvoi 783,1 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 695,1 miljoonasta eurosta. Saadut tilaukset lisääntyivät 688,3 miljoonaan euroon edellisvuoden 543,7 miljoonasta eurosta.

Kone jakautui kesäkuun alussa kahdeksi erilliseksi pörssiyhtiöksi: hissiyhtiö Koneeksi ja nosturilaitteiden Cargoteciksi. Tänään julkistetun pro forma -osavuosikatsauksen tunnusluvut on laskettu jakautumisen jälkeisen rakenteen mukaisesti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    2. 2

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    3. 3

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    4. 4

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    5. 5

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    6. 6

      Raportti: EU merkitsee suomalaisille myönteisiä asioita – valtaosa kannattaa euroa

    7. 7

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    8. 8

      Ekonomisti löi huutomerkin luottamuslukuihin – ”Kasvukausi käsillä”

    9. 9

      New York Times: Yhdysvaltojen talous ei kasva Trumpin lupaamaa tahtia

    10. 10

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    7. 7

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    8. 8

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    9. 9

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää