Valikko

Nollatuloskin vaikea rasti Infineonille

Euroopan suurin puolijohteiden valmistaja Infineon AG kertoi odotuksia suuremmasta tappiostaan tilikauden kolmannella neljänneksellä. Loppuvuoden näkymät osoittavat parempaan suuntaan, mutta koko vuonna Infineonin on vaikea saavuttaa edes nollatulosta.
Kesäkuun lopussa päättyneellä jaksolla Infineonin tappio kaksinkertaistui edeltäneeltä neljännekseltä 234 miljoonaan euroon. Yhtiön mukaan sen tärkeimipien tuotteiden eli muistisirujen hinnat rapautuivat huhti-kesäkuussa odotettua voimakkaammin.

Reutersin haastattelemien analyytikoiden keskiarvoennuste oli asetettu 165 miljoonan euron tappioon.

Analyytikoiden arviot tosin levisivät peräti 86-255 miljoonan euron tappiohaarukkaan, koska markkinoilla oli epäselvyyttä siitä, miten suuria kertaeriä Infineon kirjaa uudelleenjärjestelyidensä kustannuksiksi.

Infineonin pääjohtaja Wolfgang Ziebart uskoo neljännen neljänneksen tuloksen parantuvan merkittävästi sitä mukaa kun muistisirujen kysyntä ja tarjonta tasapainottuvat.

Hän ei kuitenkaan muuttanut kantaansa aiemmista puheistaan, joiden mukaan Infineonin on erittäin vaikeaa päästä edes nollatulokseen koko tilikaudella.

Huhti-kesäkuussa Infineonin myynti pysyi vakaana 1,6 miljardissa eurossa ja ylitti analyytikoiden odotukset. Kohentunut kysyntä ja euron heikentynyt arvo suhteessa dollariin vilkastuttivat saksalaisyhtiön myyntiä.

Kilpailijoillakin ongelmia

Muistisirut ovat olleet muidenkin valmistajien murheen aiheita; myös markkinajohtaja Samsung Electronics sekä kilpailevat Hynix Semiconductor ja Micron Technology ovat kärsineet tulospettymyksistä sirujen hintojen pudottua.

Infineon on jo pitkään pohtinut muistisiruja valmistavan yksikkönsä yhtiöittämistä ja listaamista pörssiin. Siruyksikön johdon viime aikojen lahjusskandaalit ovat kuitenkin vaikeuttaneet suunnitelmien toteuttamista.

Tuloksen julkistamisen jälkeen Infineonin osakkeen kurssi lähti parin prosentin laskuun Frankfurtissa aamulla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    7. 7

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    8. 8

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Kiero kikka: Koeaika olikin pätkätyö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää