Kertaerät nostivat Elisan tulosta

Teleoperaattori Elisan tulos oli ylämäessä vuoden toisella neljänneksellä. Tukena olivat kertaluontoiset erät, muuten tulos olisi ollut laskussa. Yhtiö arvioi kannattavuutensa pysyvän jatkossa hyvällä tasolla, vaikka alan kilpailu on yhä kireää.
Huhti-kesäkuun tulos ennen veroja oli 113 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna samaan aikaan oli 41 miljoonaa euroa. Tulokseen sisältyy kertaluontoisia eriä 86 miljoonan euron edestä.

Ilman näitä tulos jäi 27 miljoonaan euroon, kun uutistoimisto Startelin keräämässä ennusteessa Elisan tulokseksi ennakoitiin keskimäärin 36 miljoonaa euroa.

Osakekohtainen tulos nousi 0,20 eurosta 0,66 euroon.

Käyttökate ponnahti 102 miljoonasta eurosta 170 miljoonaa euroon. Tällöin tämän vuoden lukuun sisältyy kuitenkin yhdysliikennevahingonkorvauksia 28 miljoonan euron edestä,15 miljoonaa kiinteistöjen myyntivoittoja, myyntivoitto Comptelin osakkeista 40 miljoonaa euroa, eläkevastuiden muutoksesta 13 miljoonaa euroa ja miinuspuolella korjaus Yomin kauppahinnassa neljä miljoonaa euroa sekä kuusi miljoonaa euroa toimintojen uudelleenjärjestelyvarauksesta.

Liikevaihtoa kertyi huhti-kesäkuussa 336 miljoonaa euroa, kun viime vuonna vastaavaan aikaan oltiin 339 miljoonassa eurossa.

Elisan matkaviestinnän liikevoitto nousi 25 miljoonasta eurosta 52 miljoonaan euroon, mutta kiinteän verkon liikevoitto laski 21 miljoonasta 17 miljoonaan euroon.

Matkaviestintäliiketoiminnassa liittymien määrä Suomessa kasvoi maaliskuun lopusta 27 000:lla ja laajakaistaliittymien määrä lähes 40 000:lla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    3. 3

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    4. 4

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    5. 5

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    6. 6

      Starttaako seuraava subprime-kriisi parkkipaikalta? Velkaa yli 6 000 taalaa kuskia kohden

    7. 7

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    8. 8

      Suomalaiset innostuivat avaruusaiheisesta tosi-tv:stä: miljoona euroa 43 minuutissa

    9. 9

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    10. 10

      Näin Euroopassa tuhlataan ruokaa: 173 kg/hlö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    4. 4

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    5. 5

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    8. 8

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää